Kansalaisen pikaopas tietopyyntöihin

Lyhyesti: Sinulla on oikeus pyytää viranomaiselta heidän toimintaansa liittyvää asiakirjaa tai tietoa. Viranomaisella on velvollisuus vastata ja neuvoa asiassa sekä perustella kattavasti, jos ei tietoa anna.

Ja sitten vähän pitemmin:

Suomen perustuslain 12. pykälän toinen kappale (momentti) kuuluu näin:

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Sinulla on siis oikeus viranomaisen tietoihin. Onko asuinpaikkakunnallasi meneillään jotain, mistä haluaisit tietää enemmän? Sinulla on oikeus pyytää viranomaisen tietoja asiaan liittyen, kuten kuitteja, selvityksiä ja päätöksiä. Oikeus viranomaistietoon on toimivan demokratian perusosa. Osallistuvan, aktiivisen kansalaisen edellytys on mahdollisuus tutkia, pohtia, jakaa ja keskustella viranomaistiedoista.

On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että oikeus viranomaistietoihin koskee olemassaolevaa viranomaisaineistoa. Esimerkiksi viranomainen ei ole velvollinen kertomaan mielipidettä, arviota tai ennustetta, ellei sitä ole mainittu jossain viranomaisen asiakirjassa pyynnöstä riippumatta. Viranomaisen ei tarvitse laatia uutta tietoaineistoa pyynnöstä.

Tarkemmin viranomaistietojen julkisuudesta ja luovutuksesta määrätään julkisuuslaissa, mutta asiaan liittyy myös lukuisia muita lakeja, kuten hallintolaki, henkilötietolaki ja kuntalaki. Mutta sinun ei tarvitse näistä tietää. Ne ovat kyllä selkeää suomea ja niiden lukemisesta on varmasti hyötyä, esimerkiksi julkisuuslain 24§ sisältää valtaosan tiedon salausperusteista. Mutta lainsäädäntö toimii siten, että sinulla on oikeus kysyä ja viranomaisen velvollisuus on puolestaan hallita lainsäädäntö ja aiheeseen liittyvät pykälät.

Tiedon pyytäminen menee lyhykäisyydessään näin:

1. Voit lähestyä viranomaista haluamallasi tavalla ja pyytää haluamaasi tietoa haluamassasi muodossa. Sähköpostipyyntö kannattaa lähettää viranomaisen kirjaamoon, tosin pienemmissä kunnissa asioidaan usein suoraan vastaavan virkamiehen kanssa.

2. Viranomaisen on vastattava sinulle muutaman päivän sisällä (tämän määrittää perustuslakiin pohjautuvat hyvän hallinnon perusteet). Sinulla on oikeus tietää muun muassa:

  1. kuka asiaasi käsittelee,
  2. millaista tietoa sinun on mahdollista saada,
  3. koska voit odottaa saavasi pyytämäsi tiedot,
  4. sisältyykö tiedonluovutukseen mahdollisesti jotain maksuja.

3. Pyyntösi pitää olla julkisuuslain mukaan riittävästi yksilöity, jotta viranomainen voi toteuttaa pyynnön. Eli viranomaisen on ymmärrettävä, mitä tietoa pyydät ja mistä asiakirjasta se mahdollisesti löytyy. Mutta tarkasti ei sinun tarvitse tätä tietää, vaan on viranomaisen velvollisuus neuvoa tiedon yksilöinnissä. Jos pyytämäsi tieto on yksinkertainen ja mahdollista antaa välittömästi, niin tieto on lain mukaan annettava ”viivytyksettä”. Mikäli sitä pitää vähän arkistoista kaivella, on vastausaikaa tiedonluovutuksella 14 vuorokautta. Jos pyydät hyvin monimutkaisia, voi tiedonluovutusaika venyä kuukauteen.

4. Mikäli et ole tyytyväinen viranomaisen luovuttamiin tietoihin tai toimintaan tiedonluovutuksen aikana, on sinulla mahdollisuuksia kannella ja valittaa:

  1. Mikäli viranomainen on menetellyt väärin, esimerkiksi toiminut kohtuuttoman hitaasti tai kieltäytyy tekemästä päätöstä tiedon luovuttamattomuudesta, niin voit kannella esimerkiksi aluehallintovirastolle, hallinto-oikeudelle tai ylemmille laillisuusvalvojille (valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies).
  2. Mikäli olet saanut pyytämästäsi tiedosta kielteisen päätöksen (sinulla on siis virallinen dokumentti jossa on perusteltu lain pykälillä asia ja jossa on tarvittavat numerot ja virkamiesten nimet alla), niin voit valittaa asiasta hallinto-oikeuteen. Se tavallisimmin joko hylkää valituksen tai kumoaa päätöksen ja palauttaa asian uudelleen ratkaistavaksi viranomaiseen.

KAKSI VAROITUSTA!

1. Tiedon julkisuus ja julkistaminen ovat kaksi eri asiaa! Voit saada tietopyynnöllä asiakirjan, joka on julkinen mutta jota ei saa julkisesti levitellä. Esimerkiksi oikeuden asiakirjat, joista selviää tietyn henkilön syyllistyminen näpistykseen. Mikäli tällaisen asiakirjan jakaa vaikkapa sosiaalisessa mediassa siten että henkilö on tunnistettavissa, syyllistyy yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen (rikoslaki, 24. luku, 8§). Vaikka tieto on totta, on sen yhteiskunnallinen merkitys vähäpätöinen mutta kuitenkin yksilöä loukkaava ja siksi väärin levittää. Samoin saamassasi asiakirjassa voi olla vaikkapa henkilötietoja ja tekijänoikeustietoja, joiden laajamittainen levittely voi olla rangaistavaa.

2. Viranomaisilla on lukuisia ongelmia tietopyyntöihin vastaamisessa ja lukuisat ovat myös syyt niihin. Viranomainen voi siis tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi luovuttaa vahingossa salattavaa tietoa, olla luovuttamatta julkista tietoa tai laskuttaa perusteetta. Erityisesti tuo kolmas seikka on tärkeä tiedostaa: tietopyynnöt ovat lähtökohtaisesti ilmaisia, mutta viranomaisilla on oikeus vaatia maksu tietyissä tapauksissa – mutta ehdottomasti ei aina ja kaikissa tapauksissa. Maksuperusteet on oltava tietopyytäjällä selvillä etukäteen ja ennen kuin niitä vaativa työ tehdään.

KAKSI TOIVOMUSTA!

1. Sinulla on lain suoma oikeus pyytää viranomaisilta sinua kiinnostavaa tietoa, työskenteleväthän he SINUN VERORAHOILLASI. Mutta sama toimii myös toisin päin: virkamies käyttää työaikaansa (ja MINUN verorahoja) painiessaan pyyntösi kanssa. Tästä syystä pyytäisin

  1. etsimään tietoa ensin muista lähteistä (esim. Google), sekä
  2. pohtimaan mahdollisimman tarkkaan etukäteen, mitä itse asiassa pyydät. Kaikista helpointa ja nopeinta on jos pystyt nimeämään tietyn asiakirjan. Ensimmäiseksi voi vaikkapa tutustua tai pyytää luetteloa asiakirjoista. Tällaisia ovat esimerkiksi diaari (yleinen lähtevän ja saapuvan postin asiakirjaluettelo) tai muu yleisrekisteri tai vaikkapa arkistonmuodostussuunnitelma, josta näkee minkälaisia asiakirjoja säilytetään ja miten kauan sekä muuta vastaavaa taustatietoa.

2. Ole kohtelias ja ystävällinen. Tiedonhankinta on tutkitusti ärsyttävää ja rasittavaa puuhaa. Sinulla on oikeus pyytää ja virkamiehellä on velvollisuus vastata – tästä syystä tietopyytäjät ovat usein melko kärkkäitä ja aggressiivisen oloisiakin. Mutta siitä huolimatta kyse on aina siitä, että virkamies joutuu keskeyttämään muut työnsä sinun asiasi hoitamiseksi. Langan päässä oleva virkamies voi tästä syystä olla haluton ja tuskastunut pyyntöösi jo näin lähtökohtaisesti. Itse olemme pyrkineet olemaan viestinnässämme neutraaleja ja asiallisia sekä höystäneet viestejämme otteilla laeista. Jännästi juuri tällainen virallinen viestintätapa on monen virkamiehen näkökulmasta ahdistava ja uhkaava! Paras pyyntötapa lieneekin siis napakka mutta ystävällinen tervehdyksineen ja iloisine toivotuksineen viestin tai puhelinkeskustelun lopuksi.

Lisätietoa:

  • Mikäli sinulla on aiheesta kysyttävää tai sinulla on tietopyyntöihin liittyvä ongelma, voit ottaa meihin yhteyttä!
  • Tietopyynto.fi on suomalaisten avoimen tiedon aktivistien tekemä palvelu, jonka kautta voi lähettää tietopyyntöjä eri viranomaisille. Sen etuja ovat valmiit pohjat ja valinnat, mahdollisuus lähettää nimettömiä pyyntöjä sekä se, että tulokset tulevat kaiken kansan nähtäville tuolle sivustolle. Huonot puolet palvelussa ovat, että usein tietopyyntö sujuu jouhevimmin puhelimitse tai kasvokkain vuorovaikutuksessa, jolloin tietopyyntöön mahdollisesti liittyvät ongelmat tulee sumplittua sujuvasti. Lisäksi mikäli kysyt salattavia tietoja tai muita arkaluonteisia asioita esimerkiksi asianosaisena, et sinä saati viranomainen halua levittää niitä julkisen palvelun kautta.
  • Tietopyyntö on keskusteluryhmä Facebookissa. Siellä voit esittää kysymyksiä ja pyytää neuvoja sekä nähdä muiden jakamia uutisia ja esimerkkitapauksia.

Viikoittaiset julkisuusuutiset 1/2016

Retro reporter working late and smoking

Työkseni ja harrastuneisuuttani tarkastelen tietopyyntöihin ja julkisuusperiaatteeseen liittyviä ilmiöitä ja seuraan niistä käytävää keskustelua. Koska teen tämän eteen paljon työtä, julkaisen viikoittain koonnoksen käydystä keskustelusta.

Viikoittaiset julkisuusuutiset löydät sivustolta:

https://julkisuusuutiset.net/

Läpinäkyvyys vaatii tahtoa

Lähdössä ministeriöstä uusiin (tai pikemminkin vain toisiin) hommiin
Virkamies lähdössä ministeriöstä uusiin (tai pikemminkin vain toisiin) hommiin.

Tämä on ensimmäinen julkisuuslain ja viranomaistoiminnan julkisuutta käsittelevä ajankohtaisjuttuni tällä sivustolla. Pyrin tarjoamaan näitä uutisia jatkossa viikottain. Poimin teemoja päivän uutistarjonnasta ja avainsanahaulla Tweetdeckin avulla Twitter-virrasta ja käsittelen puhutuimpia aiheita. Meille voi myös lähettää uutisvinkkejä tai kysymyksiä jostain viranomaistoiminnan julkisuuteen ja avoimuuteen liittyvästä teemasta.

Päivän julkisuusteemainen puheenaihe ei liity kuntiin vaan – *kröhöm* – nykypäivän dynaamisen organisaatiokentän rajapinnoille. Pidän kovasti kapulakielestä. Se usein kohdistuu asiaan erittäin tarkasti, mutta näitä käsitteitä täytyy tuntea aika hyvin ennen kuin ne aukeavat. Tällä lauseella tarkoitan nyt sitä, että nykyisin on paljon erilaisia yrityksiä, julkisen puolen toimijoita ja yhdistyksiä, joiden yhteistoiminnasta haetaan uudenlaisia tapoja tehdä asioita. Tämä vain usein johtaa ennalta aavistamattomiin törmäyksiin ja sotkuihin, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Kun totutut vanhat toimintatavat eivät uudessa ympäristössä toimikaan.

Tutkiva journalisti Salla Vuorikoski käsittelee usein ansiokkaasti julkisuutta ja avoimuutta käsitteleviä uutisaiheita. Tällä hetkellä hän painii olympiakomiteaan liittyvien rahoitusepäselvyyksien kanssa:

Paneudutaanpa hetkeksi tähän uutiseen:

Isoin eettinen ongelmallisuus liittyy tässä tapauksessa siis siihen, että ministeriön virkamies on ollut suunnittelemassa yksityistä työpaikkaa, johon itse siirtyy. Lisäksi tämän paikan rahoittaa hänen entinen työpaikkansa julkisella rahalla yksityiskohtia kertomatta. Omanlaisensa versio ”revolving door” -ilmiöstä, joka nyt ei kohdistu yritykseen vaan kolmannelle sektorille. ”Revolving door” haiskahtaa aina korruptiolle. Tästä syystä kaikenlaisten epäilyjen häivyttämiseksi olisi kaikille parasta olla asian suhteen mahdollisimman avoin ja läpinäkyvä. Se olisi eettistä toimintaa.

Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) on ry eli rekisteröity yhdistys. Kun pohditaan, onko jokin tieto julkista, tarkastetaan ensin onko kyseessä viranomainen tai julkinen vallankäyttäjä. Seuraava on poiminta SUEK:n perustamistiedotteesta:

”SUEK on yleishyödyllinen yhteisö, jonka toimintaan kuuluvat urheilun eettiset asiat Suomessa sekä kansainvälinen yhteistyö. Antidopingtoiminnan sekä urheilukilpailujen tulosten manipuloinnin ja katsomoväkivallan ehkäisyn rinnalle saattaa tulevaisuudessa nousta muitakin eettisen urheilun teemoja. Yhdistys saa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä muilta yhteistyötahoilta. SUEKilla on viisi jäsentä: Suomen Olympiakomitea ry, Suomen Paralympiakomitea ry, Suomen Urheilulääkäriyhdistys – Finlands Idrottsläkareförening ry, Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry sekä Suomen valtio, jota edustaa opetus- ja kulttuuriministeriö.”

Vaikuttaisi siltä, että SUEK on viranomaisista erillään oleva yleishyödyllinen yhdistys, jota ei julkisuuslaki organisaationa lähtökohtaisesti sido. MUTTA silloin kun SUEK käyttää merkittävää julkista valtaa, pätee julkisuuslaki yhdistykseen näissä vallankäyttötilanteissa. SUEKin maksamat palkat eivät kuitenkaan ole tätä julkista vallankäyttöä. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä voisi esimerkiksi kysyä, paljonko he lahjoittavat rahaa SUEKin toimintaan, mutta käsittääkseni SUEKia ei voi julkisuuslailla velvoittaa kertomaan, miten tämä raha jaetaan palkkoihin.

Eikö sitten ole mitään keinoa saada selville SUEKin palkkoja? No toki on. Ensinnäkin vastoin yleistä harhaluuloa palkka on julkinen tieto. Tai siis sen kertomisessa  julkisesti ja tämän tiedon levittämisessä ei ole mitään laitonta. Ihmisen kokonaisvarallisuus on lain pohjalta salattava tieto, mutta henkilön kuukausipalkka ei tätä kerro. SUEK ry voisi siis halutessaan kertoa kaikki palkat ilman mitään ongelmia, asia on heidän itsensä harkinnassa. Läpinäkyvyyden eettisen periaatteen pohjalta tämä olisi perusteltua, erityisesti nyt kun asia on herättänyt julkisia epäilyjä ja kyseessä on pohjimmiltaan julkinen raha (=meidän verorahat!).

Toinen vaihtoehto olisi, että opetus- ja kulttuuriministeriö vaatisi julkisen rahoituksen vastineeksi tarkat tiedot julkisten rahojensa suunnitellusta ja toteutuneesta käytöstä, mm. miten palkkoja on maksettu. Sitten ministeriö voisi avata nämä tiedot. Kyseessähän on yleishyödyllinen yhdistys eikä tästä vaarannu mikään julkinen tehtävä tai liikesalaisuusintressi.  Ministeriön rahanjaon seurannasta onkin tehty kantelu oikeuskanslerille sillä perusteella, että toiminnassa nyt ei noudateta läpinäkyvyyden ja tasapuolisen kohtelun periaatteita.

Kyllä kaikenlainen avoimuus olisi mahdollista, jos vain löytyy (poliittista) tahtoa.

Muuten Sallan lisäksi julkisuuslain teeman parissa työskenteleviä maamme johtavia tutkivia journalisteja esitellään tässä mainiossa radio-ohjelmassa, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa: Toimiiko asiakirjajulkisuus?

Suosittelen!

Tietopyyntöongelmat Jyväskylän keväässä 11.2.2016

sananvapaus ja julkisuus
Esitys työn alla

Edellisestä blogikirjoituksestamme on aikaa yli kuukausi. Syitä on kaksi:

  1. kiireitä, kun käymme viimeistä kertaa dataa läpi ja kirjoitamme loppuraporttia.
  2. toimittajia ja kansalaisia on ollut meihin yhteyksissä, meitä on haastateltu ja kysytty yksityiskohtaisia kysymyksiä. Näihin kysymyksiin on pyritty vastaamaan kattavasti, mutta suoraan blogiin vastauksia ei ole voinut laittaa.

Nyt torstaina on Jyväskylän yliopiston Historica-rakennuksessa salissa H320 kello 10:00 alkaen Jyväskylän Kevään avaustilaisuudessa seminaari sananvapaudesta. Projektitutkija Aleksi Koski aloittaa esitelmöimällä hankkeemme pohjalta aiheella ”Sananvapaus ja julkisuus”.

Esityksen jälkeen esitysdiat tulevat lyhyillä avausteksteillä varustettuna Slideshareen.

Mediajulkisuutta kuntien tietopyyntöongelmille

STT:n toimittaja haastatteli meitä ja tältä pohjalta tehty juttu on julkaistu useammassa mediassa.

Toimittajan tekemä otsikko ”Kunnat piilottelevat edelleen julkisia tietoja” on raflaava ja yleistävä, mutta yleistäen näin on. Julkisiin tietoihin on usein laittoman hankalaa päästä kiinni (kirjaimellisesti), ja syitä on useita.

Tässä linkkejä julkaistuihin juttuihin:

Mikäli mietit, miten oma kuntasi on meille vastannut, voit tarkistaa tilanteen tästä taulukosta:

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1rzlDSyQpva-LmbtV-LlNENsVScfoxU79KEkN6Jyid4U/edit#gid=0

Meitä auttaisi, mikäli saisimme vastauksen kaikista kunnista:

  1. vastauksen tähän tietopyyntöön sekä
  2. miksi meille ei vastattu.

Tämän jälkeen kirjoitamme edellä mainittuun taulukkoon merkinnän SELVITETTY.

Parhaillaan työstämme loppuraporttia, josta selviää nyt uutisoituja tietoja mielenkiintoisempia havaintoja – kuten esimerkiksi selityksiä sille, mistä syistä kuntien vastaamattomuus tietopyyntöihin johtuu!

Uutisjutut ovat suppeita – niissä asioita kärjistetään, yksinkertaistetaan ja yleistetään. Mikäli sinulla on kysyttävää, palautetta yms., ota yhteyttä!

Epävirallisuus tuntuu tehokkaalta, näyttää korruptiolta

Longplayn Sivuääniä-palstalla julkaistiin tarpeellinen juttu ”Suomalaiset viranomaiset pimittävät julkisia asiakirjoja”, jossa käytiin läpi toimittajien vastoinkäymisiä tietopyynnöissä kunnille.

Lukekaa ihmeessä! Tässä alla muutama kommenttini juttuun:

1. Useimmissa kunnissa on voimakas epävirallisuuskulttuuri.

Viranhaltijat ja ihan pienimmissä kunnissa itse kunnanjohtaja hoitavat asioita suoraan ja ilman ”turhia papereita”. Esimerkiksi tehtyjä tietopyyntöjä ei kuvitellakaan kirjattavan minnekään. Vaikka Oikeusministeriön mukaan:

Julkisuuslainsäädännön täytäntöönpanon seurannan yhteydessä kävi ilmi, että 45 % valtionhallinnon virastoista ja 75 % kuntasektorin yksiköistä ei kirjaa asiakirjapyyntöjä järjestelmällisesti. Tätä on pidettävä ilmeisenä epäkohtana etenkin silloin, kun pyydettyä asiakirjaa ei heti toimiteta pyytäjälle. Erityisesti tapaukset, joissa kieltäydytään antamasta asiakirjaa, mutta asiasta ei tehdä kirjallista päätöstä, ovat oikeusturvasyistä ongelmallisia.

Julkisuuslainsäädännön asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi virastojen tulee pitää huolta siitä, että asiakirjapyynnöt kirjataan laissa edellytetyllä tavalla. Virkamiesten, joille asiakirjapyyntö on kohdistettu suoraan sähköpostitse tai puhelimitse, tulee pitää huolta siitä, että tieto asian tulemisesta vireille välitetään kirjaamoon.

Epävirallisuuskulttuurissa suullisesti voidaan palvella asiakkaita, mutta sähköpostit voidaan esimerkiksi jättää vastaamatta. Onhan se mukava asioita sillä lailla hoitaa, ja tuntuu tehokkaalta kun ei tarvitse byrokratiaan keskittyä. Mutta näin vaan se näyttää silkalta korruptiolta päälle päin, vaikkei välttämättä sitä olisikaan.

2. Kutsumme näennäisavoimuudeksi tuota,

että tietopyyntöön vastataan antamalla jotain sinne päin, mutta itse kysymykseen ei välttämättä vastata tai kaikkea olemassa olevaa aineistoa ei anneta. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että asianhallintajärjestelmään olisi pääsy netin kautta, minkä luulisi nykydigiaikana olevan ihan mahdollista.

3. Hirveästi on kunnissa asiankäsittelijöiden asenteista kiinni.

Jos he haluavat olla avoimia, niin tuhansia asiakirjoja voi vaikka saada suoraan muistitikulle (kokeiltu on). Mutta jos he eivät halua olla avoimia, ovat vaikkapa sitä mieltä että toimittaja tekee juttua aiheesta josta ei pitäisi, niin kamalan vaikeaa eteneminen on. Käytännössä pitäisi päästä eteenpäin hallinto-oikeuden kautta. Se on tietysti raskasta, mutta raskasta se on myös kunnille: niitä vapaita käsiä on hyvin vähän siellä ja niillä menee paljon työtunteja HaO-juttuihin. Mutta koska nyt varsinkaan toimittajat eivät niitä HaO-juttuja nosta, niin on toimiva taktiikka vaan olla antamatta tietoja. Täällä yliopistolla kannustamme jopa opiskelijoita harjoitustöissään kohtaamissaan ongelmissa viemään asioita hallinto-oikeuteen. Pääsy julkisiin viranomaistietoihin on perustuslaillinen oikeus! (12§)

Lisäksi jos asia etenee hallinto-oikeuteen niin edelleen halutessaan viranomainen voi ilmoittaa tulkitsevansa lakia eri tavalla. Ja sitten kun saa hallinto-oikeudelta päätöksen antaa tiedot niin siitä voi viranomainen valittaa, ja lopulta joskus vuosien päästä tietoihin tulee pääsy. Erityisen räikeissä tilanteissa oikea paikka olisikin ihan käräjäoikeus ja rikosnimike virkavelvollisuuden laiminlyöminen.

4. Vastaus annettava viipymättä

Asian hoitaminen veisi heiltä korkeintaan kymmenen minuuttia ja lain mukaan se olisi kuulunut hoitaa kahdessa viikossa.”

Ei, vaan laissa sanotaan ”viipymättä”. Tämän on tulkittu tarkoittavan 1-3 päivää. Kaksi viikkoa on laissa mainittu enimmäisaika tietopyynnön käsittelylle. Maksimiaika kuukausi taas on vain niissä tapauksissa, kun pyydetty aineisto on valtava tai valtavan työn takana, mikä on helppo osoittaa. Vastaaminen kahdessa viikossa on kuitenkin kunnissa yleistä, vaikka väärin onkin. Näitä aikaraja-asioita pitäisi riitauttaa hallinto-oikeudessa, niin saataisiin suuntaa antavia oikeustapauksia – niiden myötä vastaavat tapaukset ratkaistaan jatkossa nopeammin. Ja toistan: noita törkeitä vastaamattomuuksia pitäisi käyttää käräjäoikeuden kautta nimikkeellä virkavelvollisuuden laiminlyöminen.

Kaikesta ei tarvitse maksaa

Pyydettyjen viranomaisaineistojen maksullisuus on nousemassa yhdeksi suureksi tietopyyntöjen ongelmaksi. Julkisuuslaki (34. pykälä) mahdollistaa laskuttamisen jos viranomainen pystyy osoittamaan, että luovutettavien aineistojen keräämisestä aiheutuu sille poikkeuksellisen paljon ylimääräistä työtä. Näin voi käydä esimerkiksi jos aineistoja ei ole yksilöity riittävästi.

Käytännössä tietopyytäjälle voi kuitenkin jäädä epäselväksi, missä vaiheessa maksujen pyörittäminen on oikeutettua. Ulkopuolisen on vaikea käsittää, milloin tietopyyntöön vastaamisen pitäisi olla viranomaisen ”normaalia” toimintaa ja milloin se muuttuu ”epänormaaliksi”.

Esimerkiksi julkisuuslain edellyttämän hyvän tiedonhallintatavan (18. pykälä) mukaan: ”käsiteltäviksi annetuista ja otetuista sekä ratkaistuista ja käsitellyistä asioista on pidettävä luetteloa tai muutoin huolehdittava siitä, että sen julkiset asiakirjat ovat vaivattomasti löydettävissä”. Lisäksi viranomaisen on suunniteltava ja toteutettava asiakirja- ja tietohallintonsa ja ylläpitämänsä tietojärjestelmät niin, että asiakirjojen julkisuus voidaan vaivattomasti toteuttaa.

Tietojen pyytäjille on kertynyt kokemuksia viranomaisten arveluttavista pyrkimyksistä laskuttaa myös sellaisesta työstään, jonka voisi kuvitella olevan viranomaisen tavanomaista toimintaa. Esimerkiksi valvontaviranomaisen saamien kantelujen ja tekemien päätösten etsimisen ja löytämisen ei pitäisi olla poikkeuksellinen toimenpide viranomaiselle itselleenkään. On vaikea uskoa, että aineistoja pyytävien tiedontarve olisi kovin poikkeuksellista siitä mitä viranomaisen itsensäkin olisi tiedettävä omasta toiminnastaan.
Käytännössä kohtuuttomat maksut ja hinnoittelu, jotka eivät ole kustannusvastaavuusperiaatteen mukaisia, vaarantavat perustuslailla turvatun julkisuusperiaatteen toteutumista. https://koppa.jyu.fi/avoimet/viesti/julkisuuslaki/tiedonsaanti/tiedon-hinta/laintulkinta

Se että viranomainen voi laskuttaa esimerkiksi julkisen ja salassapidettävän tiedon erottelemisesta on osoitus kehnosta viranomaistoiminnasta. Viranomaisen olisi tiedostettava hallinnoimiensa aineistojen julkisuus ja osattava erotella salassa pidettävät tiedot julkisista jo ennakolta mahdollisten tietopyyntöjen varalta.

Ongelmana on myös hinnoittelun asianmukaisuus. ”Ylimääräisestä työstä” verotetaan hyvinkin vaihteleville tuntitaksoilla. Ei ole kovin selkeää, kuka tällaisen ylimääräisen työn tekee, tehdäänkö se ylitöinä ja palkataanko siihen ylimääräistä työvoimaa. Taksoihin kirjatut vähimmäistyömäärät tai aina alkavalta tunnilta käynnistävän työn osuus voi todellisuudessa jäädä laskutettua pienemmiksi. Kun tiedonpyytäjä ei saa kerättävien asiakirjojen sisällöistä etukäteen ”maistiaisia”, hänen on toimittava puolisokeana ennakkotilauksensa pohjalta. Hän ei voi varmistua siitä, mitä tulee lopulta saamaan ja kuinka tarpeellisia saadut aineistot hänelle loppujen lopuksi ovat.

Salatusta asiakirjastakin otsake on yleensä julkinen

palautehki

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Niitä voidaan salata vain laista löytyvin perustein. Tällöinkin useimmissa pykälän 24 salaamisen oikeuttavissa lainkohdissa on kyse osittaisesta salauksesta.

10§ Tiedonsaanti salassa pidettävästä asiakirjasta. Salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen tässä laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

Yleisesti ottaen salaaminen hoidetaan siten, että salattava tieto asiakirjasta poistetaan ja muu asiakirja luovutetaan tietoa pyytäneelle. Täysin salattavastakin asiakirjasta pitäisi kertoa kysyttäessä, että mitä se koskee, 10§ rajoissa. Näin mielestäni toteutuu juuri viranomaisten toiminnan julkisuus: tietoa pyytävä saa selville suurin piirtein minkä parissa viranomainen puuhastelee, vaikkei tarkkoja asiakirjatietoja saakaan.

Erityisesti diaarin tai muun asianhallintajärjestelmän merkinnät ovat julkisia, koska niiden avulla kansalaiset voivat seurata ja yksilöidä helpommin heitä kiinnostavia asiakirjoja. Tiedonhankinta ja pyytäminen helpottuvat. Vain niissä harvinaisissa tapauksissa, kun jo tieto itsessään asiakirjan olemassaolosta on salattava tieto, on sen otsakekin syytä salata. Esimerkiksi mikäli jossain henkilörekisterissä on henkilön kohdalla asiakirja sosiaalipalvelun asiakkuudesta jne.

Näistä syistä lähetin Helsingin kaupungille seuraavankaltaisen kehitysehdotuksen:

Palaute: Salassa pidettävistä liitteistä otsake nettiin pöytäkirjoihin ym.

04.12.2015 10:13.12 – Aleksi Koski

Hei,

teillä on sivuillanne kaupunginvaltuuston esityslistat ja pöytäkirjat.

Uusimmassa kokouksessa on kohta 6., Takauksen myöntäminen Oy Apotti AB:lle. Siinä on mainittu hyvin liitteet ja että liite kaksi on salassa pidettävä ja mikä on salausperuste. Tämä on oikein mallikkaasti hoidettu muuten, mutta yleensä salassa pidettävää asiakirjassa on vain osa, ja yleensä tiedon saa salassa pidettävästäkin asiakirjasta sen aiheesta eli mikä on otsake.

Nyt toimittajan piti erikseen laittaa teille tietopyyntö, että sai selville salassa pidettävän asiakirjan aiheen. Se on ”Oy Apotti Ab – Apotti-hankkeen kustannusten erittely tilaajittain, arvio 2016–2025”. Mielestäni tämän tiedon olisi voinut laittaa tuolle sivulle, ja siihen perään sitten tuo ”salassa pidettävä” ja mikä on salausperuste. Säästyisi ylimääräistä työtä kaikilta, niin toimittajilta kuin teiltäkin Helsingin kaupungilla.

http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/esityslistat/asiakirja?year=2015&ls=11&doc=Kanslia_2015-12-02_Kvsto_20_El

Muutoin helppo ja mukava lukea pöytäkirjojanne, kiitos siitä!

Kysymys koon vaikutuksesta tietopyyntöön vastaamattomuuteen

Saimme kysymyksen:

Silmäilin aineistoanne, ja näytti siltä, että ainakin Länsi-Uudellamaalla vastaamatta olivat jättäneet kaksi asukasluvultaan pienintä kuntaa. Onkohan tämä laajempikin trendi?

Hyvä kysymys; vastaan, että kyllä ja ei.

Kun listaa kunnat väestömäärän mukaan, niin isoja kaupunkeja on kourallinen, keskikokoisia kuntia (yli 10 000 asukasta) vähän enemmän ja valtaosa on hyvin pieniä kuntia (alle 10 000 asukasta). Samoin vastaamattomuus menee vähän samalla tavalla: pieni osa vastaamattomista isoissa (Jyväskylä) ja keskikokoisissa, paljon pienissä. Suhteessa vaikuttaisi siis siltä, että erityistä trendiä ei ole.

Mutta tämä on silmämääräistä arviota – en ole vielä tehnyt varsinaista tilastollista vertailua, koska kerään vielä aineistosta syitä ja ongelmia ja niitä nousee koko ajan. Kokoon liittyen:

  • kaikista kokoluokista tulee ongelmia ja toisaalta erinomaisia suorituksia. Joistakin kaikkein pienimmistä kunnista on tullut parhaimpia asiointikokemuksia, kun kunnanjohtaja on vastannut jo saman päivän iltapäivänä kun me olemme lähettäneet tietopyynnön.
  • samasta syystä joissain kunnissa vastausta ei ole tullut, koska tietopyyntö on ohjattu hyvin kiireiselle kunnanjohtajalle, jolta vastaaminen on jäänyt. Isommilla kaupungeilla on enemmän väkeä mukana ja todennäköisemmin kokeneita ihmisiä ja järjestelmä, joilla hoidetaan rutiinilla tietopyyntöjä. Mutta…
  • mitä isompi paikka, sitä enemmän tietopyyntöjä tulee. Joissain pienissä kunnissa ei ole lainkaan kokemusta tietopyynnöistä, ja vaikka kokemuksen puute toki hankaloittaa vastausta, pitäisi tilanteen periaatteessa olla otollinen vastaamiselle. Koon erilaisia vaikutuksia vastaamattomuuteen pitäisi selvittää enemmän.

Joka tapauksessa liitän Google Sheet:iimme nyt uuden sarakkeen, jossa on Wikipediasta otettu väkiluku kunnista. Ihan siksi, että jos joku haluaa uteliaisuuttaan jotain selvittää, niin se näin helpottuu. Mielellämme otamme kysymyksiä ja kommentteja vastaan.

Helsingin asianhallintajärjestelmä poikkeaa edukseen muista

Lähetimme tietopyynnön kaikkiin Manner-Suomen kuntiin. Näiden vastauksista Helsinki eroaa muista muutamalla tavalla.

Kaupungin tietojärjestelmästä tuli välittömästi kirjausilmoitus. Vastaavaa ei tässä laajuudessa ollut millään muulla kunnalla – vain kolmannes kunnista kuittaa, suurin osa yhdellä lauseella ja vain harva kertoo esimerkiksi missä tai kuka asiaa käsittelee. Helsingin kirjausilmoituksessa kerrottiin, että:

  • ”kirjeenne on toimitettu asian valmistelua varten”,
  • asian kirjaamisnumero (diaarinumero)
  • huomautus, että nimeni ja yhteystietoni on nyt rekisteröity kaupungin asianhallintajärjestelmään
  • linkki asianhallintajärjestelmän rekisteriselosteeseen
  • kuinka voin tiedustella asian käsittelyvaiheita
  • kuka on asian valmistelija sekä tämän yhteystiedot

Kaupunki vastasi vain päivän kuluttua. Tämä oli Suomen suurimmista kaupungeista selvästi nopeinta toimintaa ja valtakunnallisestikin 28 parhaan joukossa. Helsingin ripeyden edelle menevät vain pienet kunnat, joissa parhaimmillaan kunnanjohtaja vastasi tietopyyntöömme jo samana iltapäivänä.

Pyysimme kolmea edellistä Helsingin kirjaamoon tullutta tietopyyntöä. Kaksi ensimmäistä koski sosiaali- ja terveysasioita, jotka olivat lainkohdin perustellen ilmoitettu salassa pidettäviksi, mikä on täysin oikein toimittu. Kolmas tietopyyntö oli julkinen tietopyyntö, josta saimme diaaritulosteen.

Diaarituloste oli erityisen mielenkiintoinen, koska se paljastaa Helsingin kaupungin asianhallintajärjestelmän taipuvan tietopyyntöjen hoitamiseen paremmin kuin monen muun kunnan järjestelmät. Diaaritulosteesta ilmeni mm. seuraavat seikat:

  • Diaaritulosteen päiväys
  • Diaarimerkinnän tunnus
  • Merkinnän avauspäivämäärä (kirjauspäivämäärä)
  • Otsikko (diaarimerkintä on julkinen tieto)
  • Kuvaus: aavistuksen otsikkoa laajempi kuvaus aiheesta, tässä tapauksessa, keille tietopyyntö oli suunnattu
  • Vireilletulo-organisaatio: missä päin virastoja asiaa oikeastaan käsitellään
  • Valmistelija: asiankäsittelijä nimeltä mainittuna
  • Julkisuusluokka: julkinen
  • Salassapidon peruste: mikäli julkisuusluokka olisi joku muu, tässä lukisi heti peruste, jonka voisi välittömästi tietopyytäjälle antaa ilman ajantuhlausta asian pohtimiseen. Seikka merkitään diaariin siis jo kirjausvaiheessa!
  • Salassapitoaika: jälleen olennainen tieto selvästi näkyvillä diaarissa
  • Henkilötietoja: Sisältää henkilötietoja. Tämä seikka on myös erityisen tärkeä tietopyynnön ratkaisemisessa – kun asia on jo diaaritietoon merkitty, voidaan henkilötietoja sisältämättömät asiakirjat antaa heti sen kummemmin miettimättä. Henkilötietoja sisältävät kiinnittävät heti tiedon luovuttajan huomion ja hän osaa huomioida tiedot asiankäsittelyssä.
  • Määräaika
  • Asian tila: vireillä
  • Ratkaisupäivämäärä
  • Säilytysaika: Pysyvä Merkittävä tieto ja varmasti helpottaa asiakirjojen hallintaa, jos väliaikaisesti voimassa olevaan asiakirjaan voi merkitä voimassaoloajan jo kirjausvaiheessa. Erityisesti, jos järjestelmä toimii tältä osin sitten automaattisesti!
  • Saapuneet asiakirjat: tästä näkyi, että kirjaamoon oli toimitettu itse tietopyyntö ja sen saate. Lähettäjä oli peitetty. Mikäli olisimme halunneet näitä, olisimme siis voineet niitä pyytää. Tämä kuitenkin pieni miinus Helsingin kirjaamolle – henkilötiedot itsessään eivät ole salattavaa tietoa, eikä ole oikein perusteita sille, miksi tietopyynnön lähettäjän tiedot piti meiltä peittää.

Yhteenveto: monessa kunnassa ongelmia tietopyyntöihin vastaamisessa tuo se, että vasta tietopyyntöön vastatessa aletaan pohtia, sisältääkö asiakirja henkilötietoja tai salassa pidettäviä seikkoja. Mikäli nämä yksityiskohdat merkitään diaaritietoihin jo kirjaamisen yhteydessä asian ollessa ajankohtainen, säästää se paljon aikaa, vaivaa ja mahdollisia virheitä, kun asia otetaan esille tietopyyntöön vastaamista varten. Helsingin kirjaamon ripeys ja asianhallintajärjestelmän metatietojen laajuus vaikuttaisivat antavan hyvän pohjan tietopyyntöjen tekemiselle ja niihin vastaamiseen kustannustehokkaasti.