Kaikesta ei tarvitse maksaa

Pyydettyjen viranomaisaineistojen maksullisuus on nousemassa yhdeksi suureksi tietopyyntöjen ongelmaksi. Julkisuuslaki (34. pykälä) mahdollistaa laskuttamisen jos viranomainen pystyy osoittamaan, että luovutettavien aineistojen keräämisestä aiheutuu sille poikkeuksellisen paljon ylimääräistä työtä. Näin voi käydä esimerkiksi jos aineistoja ei ole yksilöity riittävästi.

Käytännössä tietopyytäjälle voi kuitenkin jäädä epäselväksi, missä vaiheessa maksujen pyörittäminen on oikeutettua. Ulkopuolisen on vaikea käsittää, milloin tietopyyntöön vastaamisen pitäisi olla viranomaisen ”normaalia” toimintaa ja milloin se muuttuu ”epänormaaliksi”.

Esimerkiksi julkisuuslain edellyttämän hyvän tiedonhallintatavan (18. pykälä) mukaan: ”käsiteltäviksi annetuista ja otetuista sekä ratkaistuista ja käsitellyistä asioista on pidettävä luetteloa tai muutoin huolehdittava siitä, että sen julkiset asiakirjat ovat vaivattomasti löydettävissä”. Lisäksi viranomaisen on suunniteltava ja toteutettava asiakirja- ja tietohallintonsa ja ylläpitämänsä tietojärjestelmät niin, että asiakirjojen julkisuus voidaan vaivattomasti toteuttaa.

Tietojen pyytäjille on kertynyt kokemuksia viranomaisten arveluttavista pyrkimyksistä laskuttaa myös sellaisesta työstään, jonka voisi kuvitella olevan viranomaisen tavanomaista toimintaa. Esimerkiksi valvontaviranomaisen saamien kantelujen ja tekemien päätösten etsimisen ja löytämisen ei pitäisi olla poikkeuksellinen toimenpide viranomaiselle itselleenkään. On vaikea uskoa, että aineistoja pyytävien tiedontarve olisi kovin poikkeuksellista siitä mitä viranomaisen itsensäkin olisi tiedettävä omasta toiminnastaan.
Käytännössä kohtuuttomat maksut ja hinnoittelu, jotka eivät ole kustannusvastaavuusperiaatteen mukaisia, vaarantavat perustuslailla turvatun julkisuusperiaatteen toteutumista. https://koppa.jyu.fi/avoimet/viesti/julkisuuslaki/tiedonsaanti/tiedon-hinta/laintulkinta

Se että viranomainen voi laskuttaa esimerkiksi julkisen ja salassapidettävän tiedon erottelemisesta on osoitus kehnosta viranomaistoiminnasta. Viranomaisen olisi tiedostettava hallinnoimiensa aineistojen julkisuus ja osattava erotella salassa pidettävät tiedot julkisista jo ennakolta mahdollisten tietopyyntöjen varalta.

Ongelmana on myös hinnoittelun asianmukaisuus. ”Ylimääräisestä työstä” verotetaan hyvinkin vaihteleville tuntitaksoilla. Ei ole kovin selkeää, kuka tällaisen ylimääräisen työn tekee, tehdäänkö se ylitöinä ja palkataanko siihen ylimääräistä työvoimaa. Taksoihin kirjatut vähimmäistyömäärät tai aina alkavalta tunnilta käynnistävän työn osuus voi todellisuudessa jäädä laskutettua pienemmiksi. Kun tiedonpyytäjä ei saa kerättävien asiakirjojen sisällöistä etukäteen ”maistiaisia”, hänen on toimittava puolisokeana ennakkotilauksensa pohjalta. Hän ei voi varmistua siitä, mitä tulee lopulta saamaan ja kuinka tarpeellisia saadut aineistot hänelle loppujen lopuksi ovat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s