Kansalaisen pikaopas tietopyyntöihin

Lyhyesti: Sinulla on oikeus pyytää viranomaiselta heidän toimintaansa liittyvää asiakirjaa tai tietoa. Viranomaisella on velvollisuus vastata ja neuvoa asiassa sekä perustella kattavasti, jos ei tietoa anna.

Ja sitten vähän pitemmin:

Suomen perustuslain 12. pykälän toinen kappale (momentti) kuuluu näin:

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Sinulla on siis oikeus viranomaisen tietoihin. Onko asuinpaikkakunnallasi meneillään jotain, mistä haluaisit tietää enemmän? Sinulla on oikeus pyytää viranomaisen tietoja asiaan liittyen, kuten kuitteja, selvityksiä ja päätöksiä. Oikeus viranomaistietoon on toimivan demokratian perusosa. Osallistuvan, aktiivisen kansalaisen edellytys on mahdollisuus tutkia, pohtia, jakaa ja keskustella viranomaistiedoista.

On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että oikeus viranomaistietoihin koskee olemassaolevaa viranomaisaineistoa. Esimerkiksi viranomainen ei ole velvollinen kertomaan mielipidettä, arviota tai ennustetta, ellei sitä ole mainittu jossain viranomaisen asiakirjassa pyynnöstä riippumatta. Viranomaisen ei tarvitse laatia uutta tietoaineistoa pyynnöstä.

Tarkemmin viranomaistietojen julkisuudesta ja luovutuksesta määrätään julkisuuslaissa, mutta asiaan liittyy myös lukuisia muita lakeja, kuten hallintolaki, henkilötietolaki ja kuntalaki. Mutta sinun ei tarvitse näistä tietää. Ne ovat kyllä selkeää suomea ja niiden lukemisesta on varmasti hyötyä, esimerkiksi julkisuuslain 24§ sisältää valtaosan tiedon salausperusteista. Mutta lainsäädäntö toimii siten, että sinulla on oikeus kysyä ja viranomaisen velvollisuus on puolestaan hallita lainsäädäntö ja aiheeseen liittyvät pykälät.

Tiedon pyytäminen menee lyhykäisyydessään näin:

1. Voit lähestyä viranomaista haluamallasi tavalla ja pyytää haluamaasi tietoa haluamassasi muodossa. Sähköpostipyyntö kannattaa lähettää viranomaisen kirjaamoon, tosin pienemmissä kunnissa asioidaan usein suoraan vastaavan virkamiehen kanssa.

2. Viranomaisen on vastattava sinulle muutaman päivän sisällä (tämän määrittää perustuslakiin pohjautuvat hyvän hallinnon perusteet). Sinulla on oikeus tietää muun muassa:

  1. kuka asiaasi käsittelee,
  2. millaista tietoa sinun on mahdollista saada,
  3. koska voit odottaa saavasi pyytämäsi tiedot,
  4. sisältyykö tiedonluovutukseen mahdollisesti jotain maksuja.

3. Pyyntösi pitää olla julkisuuslain mukaan riittävästi yksilöity, jotta viranomainen voi toteuttaa pyynnön. Eli viranomaisen on ymmärrettävä, mitä tietoa pyydät ja mistä asiakirjasta se mahdollisesti löytyy. Mutta tarkasti ei sinun tarvitse tätä tietää, vaan on viranomaisen velvollisuus neuvoa tiedon yksilöinnissä. Jos pyytämäsi tieto on yksinkertainen ja mahdollista antaa välittömästi, niin tieto on lain mukaan annettava ”viivytyksettä”. Mikäli sitä pitää vähän arkistoista kaivella, on vastausaikaa tiedonluovutuksella 14 vuorokautta. Jos pyydät hyvin monimutkaisia, voi tiedonluovutusaika venyä kuukauteen.

4. Mikäli et ole tyytyväinen viranomaisen luovuttamiin tietoihin tai toimintaan tiedonluovutuksen aikana, on sinulla mahdollisuuksia kannella ja valittaa:

  1. Mikäli viranomainen on menetellyt väärin, esimerkiksi toiminut kohtuuttoman hitaasti tai kieltäytyy tekemästä päätöstä tiedon luovuttamattomuudesta, niin voit kannella esimerkiksi aluehallintovirastolle, hallinto-oikeudelle tai ylemmille laillisuusvalvojille (valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies).
  2. Mikäli olet saanut pyytämästäsi tiedosta kielteisen päätöksen (sinulla on siis virallinen dokumentti jossa on perusteltu lain pykälillä asia ja jossa on tarvittavat numerot ja virkamiesten nimet alla), niin voit valittaa asiasta hallinto-oikeuteen. Se tavallisimmin joko hylkää valituksen tai kumoaa päätöksen ja palauttaa asian uudelleen ratkaistavaksi viranomaiseen.

KAKSI VAROITUSTA!

1. Tiedon julkisuus ja julkistaminen ovat kaksi eri asiaa! Voit saada tietopyynnöllä asiakirjan, joka on julkinen mutta jota ei saa julkisesti levitellä. Esimerkiksi oikeuden asiakirjat, joista selviää tietyn henkilön syyllistyminen näpistykseen. Mikäli tällaisen asiakirjan jakaa vaikkapa sosiaalisessa mediassa siten että henkilö on tunnistettavissa, syyllistyy yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen (rikoslaki, 24. luku, 8§). Vaikka tieto on totta, on sen yhteiskunnallinen merkitys vähäpätöinen mutta kuitenkin yksilöä loukkaava ja siksi väärin levittää. Samoin saamassasi asiakirjassa voi olla vaikkapa henkilötietoja ja tekijänoikeustietoja, joiden laajamittainen levittely voi olla rangaistavaa.

2. Viranomaisilla on lukuisia ongelmia tietopyyntöihin vastaamisessa ja lukuisat ovat myös syyt niihin. Viranomainen voi siis tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi luovuttaa vahingossa salattavaa tietoa, olla luovuttamatta julkista tietoa tai laskuttaa perusteetta. Erityisesti tuo kolmas seikka on tärkeä tiedostaa: tietopyynnöt ovat lähtökohtaisesti ilmaisia, mutta viranomaisilla on oikeus vaatia maksu tietyissä tapauksissa – mutta ehdottomasti ei aina ja kaikissa tapauksissa. Maksuperusteet on oltava tietopyytäjällä selvillä etukäteen ja ennen kuin niitä vaativa työ tehdään.

KAKSI TOIVOMUSTA!

1. Sinulla on lain suoma oikeus pyytää viranomaisilta sinua kiinnostavaa tietoa, työskenteleväthän he SINUN VERORAHOILLASI. Mutta sama toimii myös toisin päin: virkamies käyttää työaikaansa (ja MINUN verorahoja) painiessaan pyyntösi kanssa. Tästä syystä pyytäisin

  1. etsimään tietoa ensin muista lähteistä (esim. Google), sekä
  2. pohtimaan mahdollisimman tarkkaan etukäteen, mitä itse asiassa pyydät. Kaikista helpointa ja nopeinta on jos pystyt nimeämään tietyn asiakirjan. Ensimmäiseksi voi vaikkapa tutustua tai pyytää luetteloa asiakirjoista. Tällaisia ovat esimerkiksi diaari (yleinen lähtevän ja saapuvan postin asiakirjaluettelo) tai muu yleisrekisteri tai vaikkapa arkistonmuodostussuunnitelma, josta näkee minkälaisia asiakirjoja säilytetään ja miten kauan sekä muuta vastaavaa taustatietoa.

2. Ole kohtelias ja ystävällinen. Tiedonhankinta on tutkitusti ärsyttävää ja rasittavaa puuhaa. Sinulla on oikeus pyytää ja virkamiehellä on velvollisuus vastata – tästä syystä tietopyytäjät ovat usein melko kärkkäitä ja aggressiivisen oloisiakin. Mutta siitä huolimatta kyse on aina siitä, että virkamies joutuu keskeyttämään muut työnsä sinun asiasi hoitamiseksi. Langan päässä oleva virkamies voi tästä syystä olla haluton ja tuskastunut pyyntöösi jo näin lähtökohtaisesti. Itse olemme pyrkineet olemaan viestinnässämme neutraaleja ja asiallisia sekä höystäneet viestejämme otteilla laeista. Jännästi juuri tällainen virallinen viestintätapa on monen virkamiehen näkökulmasta ahdistava ja uhkaava! Paras pyyntötapa lieneekin siis napakka mutta ystävällinen tervehdyksineen ja iloisine toivotuksineen viestin tai puhelinkeskustelun lopuksi.

Lisätietoa:

  • Mikäli sinulla on aiheesta kysyttävää tai sinulla on tietopyyntöihin liittyvä ongelma, voit ottaa meihin yhteyttä!
  • Tietopyynto.fi on suomalaisten avoimen tiedon aktivistien tekemä palvelu, jonka kautta voi lähettää tietopyyntöjä eri viranomaisille. Sen etuja ovat valmiit pohjat ja valinnat, mahdollisuus lähettää nimettömiä pyyntöjä sekä se, että tulokset tulevat kaiken kansan nähtäville tuolle sivustolle. Huonot puolet palvelussa ovat, että usein tietopyyntö sujuu jouhevimmin puhelimitse tai kasvokkain vuorovaikutuksessa, jolloin tietopyyntöön mahdollisesti liittyvät ongelmat tulee sumplittua sujuvasti. Lisäksi mikäli kysyt salattavia tietoja tai muita arkaluonteisia asioita esimerkiksi asianosaisena, et sinä saati viranomainen halua levittää niitä julkisen palvelun kautta.
  • Tietopyyntö on keskusteluryhmä Facebookissa. Siellä voit esittää kysymyksiä ja pyytää neuvoja sekä nähdä muiden jakamia uutisia ja esimerkkitapauksia.

Epävirallisuus tuntuu tehokkaalta, näyttää korruptiolta

Longplayn Sivuääniä-palstalla julkaistiin tarpeellinen juttu ”Suomalaiset viranomaiset pimittävät julkisia asiakirjoja”, jossa käytiin läpi toimittajien vastoinkäymisiä tietopyynnöissä kunnille.

Lukekaa ihmeessä! Tässä alla muutama kommenttini juttuun:

1. Useimmissa kunnissa on voimakas epävirallisuuskulttuuri.

Viranhaltijat ja ihan pienimmissä kunnissa itse kunnanjohtaja hoitavat asioita suoraan ja ilman ”turhia papereita”. Esimerkiksi tehtyjä tietopyyntöjä ei kuvitellakaan kirjattavan minnekään. Vaikka Oikeusministeriön mukaan:

Julkisuuslainsäädännön täytäntöönpanon seurannan yhteydessä kävi ilmi, että 45 % valtionhallinnon virastoista ja 75 % kuntasektorin yksiköistä ei kirjaa asiakirjapyyntöjä järjestelmällisesti. Tätä on pidettävä ilmeisenä epäkohtana etenkin silloin, kun pyydettyä asiakirjaa ei heti toimiteta pyytäjälle. Erityisesti tapaukset, joissa kieltäydytään antamasta asiakirjaa, mutta asiasta ei tehdä kirjallista päätöstä, ovat oikeusturvasyistä ongelmallisia.

Julkisuuslainsäädännön asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi virastojen tulee pitää huolta siitä, että asiakirjapyynnöt kirjataan laissa edellytetyllä tavalla. Virkamiesten, joille asiakirjapyyntö on kohdistettu suoraan sähköpostitse tai puhelimitse, tulee pitää huolta siitä, että tieto asian tulemisesta vireille välitetään kirjaamoon.

Epävirallisuuskulttuurissa suullisesti voidaan palvella asiakkaita, mutta sähköpostit voidaan esimerkiksi jättää vastaamatta. Onhan se mukava asioita sillä lailla hoitaa, ja tuntuu tehokkaalta kun ei tarvitse byrokratiaan keskittyä. Mutta näin vaan se näyttää silkalta korruptiolta päälle päin, vaikkei välttämättä sitä olisikaan.

2. Kutsumme näennäisavoimuudeksi tuota,

että tietopyyntöön vastataan antamalla jotain sinne päin, mutta itse kysymykseen ei välttämättä vastata tai kaikkea olemassa olevaa aineistoa ei anneta. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että asianhallintajärjestelmään olisi pääsy netin kautta, minkä luulisi nykydigiaikana olevan ihan mahdollista.

3. Hirveästi on kunnissa asiankäsittelijöiden asenteista kiinni.

Jos he haluavat olla avoimia, niin tuhansia asiakirjoja voi vaikka saada suoraan muistitikulle (kokeiltu on). Mutta jos he eivät halua olla avoimia, ovat vaikkapa sitä mieltä että toimittaja tekee juttua aiheesta josta ei pitäisi, niin kamalan vaikeaa eteneminen on. Käytännössä pitäisi päästä eteenpäin hallinto-oikeuden kautta. Se on tietysti raskasta, mutta raskasta se on myös kunnille: niitä vapaita käsiä on hyvin vähän siellä ja niillä menee paljon työtunteja HaO-juttuihin. Mutta koska nyt varsinkaan toimittajat eivät niitä HaO-juttuja nosta, niin on toimiva taktiikka vaan olla antamatta tietoja. Täällä yliopistolla kannustamme jopa opiskelijoita harjoitustöissään kohtaamissaan ongelmissa viemään asioita hallinto-oikeuteen. Pääsy julkisiin viranomaistietoihin on perustuslaillinen oikeus! (12§)

Lisäksi jos asia etenee hallinto-oikeuteen niin edelleen halutessaan viranomainen voi ilmoittaa tulkitsevansa lakia eri tavalla. Ja sitten kun saa hallinto-oikeudelta päätöksen antaa tiedot niin siitä voi viranomainen valittaa, ja lopulta joskus vuosien päästä tietoihin tulee pääsy. Erityisen räikeissä tilanteissa oikea paikka olisikin ihan käräjäoikeus ja rikosnimike virkavelvollisuuden laiminlyöminen.

4. Vastaus annettava viipymättä

Asian hoitaminen veisi heiltä korkeintaan kymmenen minuuttia ja lain mukaan se olisi kuulunut hoitaa kahdessa viikossa.”

Ei, vaan laissa sanotaan ”viipymättä”. Tämän on tulkittu tarkoittavan 1-3 päivää. Kaksi viikkoa on laissa mainittu enimmäisaika tietopyynnön käsittelylle. Maksimiaika kuukausi taas on vain niissä tapauksissa, kun pyydetty aineisto on valtava tai valtavan työn takana, mikä on helppo osoittaa. Vastaaminen kahdessa viikossa on kuitenkin kunnissa yleistä, vaikka väärin onkin. Näitä aikaraja-asioita pitäisi riitauttaa hallinto-oikeudessa, niin saataisiin suuntaa antavia oikeustapauksia – niiden myötä vastaavat tapaukset ratkaistaan jatkossa nopeammin. Ja toistan: noita törkeitä vastaamattomuuksia pitäisi käyttää käräjäoikeuden kautta nimikkeellä virkavelvollisuuden laiminlyöminen.

Aleksi Kosken esitys Korruptionvastaisessa päivässä 9.12.

korruptio.jpg

Projektitutkija Aleksi Koski vieraili puhumassa lyhyesti Oikeusministeriön ja Transparency International Suomi ry:n järjestämässä Korruptionvastaisessa päivässä. 9.12. (päivän ohjelma)

Slideshare:

Esitys Korruptionvastaisessa päivässä 9.12.2015 from Aleksi Koski

Maahanmuuttovirasto antoi loistavan esimerkin avoimuuden vaikeudesta

Maahanmuuttovirasto vetosi julkisuuslakiin kieltäytyessään antamasta tietoja Ilta-Sanomille vastaanottokeskuksista ja hätämajoitusyksiköistä maksetuista vuokrahinnoista. Ilta-Sanomien jutun mukaan:

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professorin Tomi Voutilaisen näkemyksen mukaan sopimusten kokonaishintoja ei voi salata.

– Sopimuskauden kokonaishinta on kiistatta julkinen tieto.

Voutilainen muistuttaa, että julkisuusperiaatteeseen liittyy julkisten varojen käytön valvonta.

– Se ei olisi mahdollista, jos kokonaishinnoista ei saisi tietoa.

Kyseessä ei ole yksittäisen professorin tulkinta, vaan jo useammassa hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeustapauksessa näin on linjattu.* Kuten Voutilainen sanoi: kokonaishintojen julkisuus on kiistaton.

Tämä tapaus on erinomainen esimerkki tietyistä syistä, miksi avoimuus, julkisuusperiaatteen ja julkisuuslain noudattaminen on monille viranomaisille niin vaikeaa:

Ajankohtainen, arka aihe: Kaikki olemme tietoisia siitä keskustelusta, joka maahanmuutto- ja pakolaisasioiden ympärillä velloo. Kaikki viranomaiset, kunnatkin, ovat täynnä kiistoja ja asioita, joista on epämukava puhua. Lisäksi tuskin kukaan mielellään keskustelee esimerkiksi palkastaan tai toimiensa kustannuksista. Aiheeseen tuntuu liittyvän ajatus perustavanlaatuisesta kyseenalaistamisesta.

Villi tilanne: Maahanmuuttovirasto on joutunut yllättymään äkillisen väenpaljouden vuoksi. Kaikille tuhansille ihmisille pitäisi löytää ylöspito tilanteessa, jossa palvelumarkkinoita ei ole tässä laajuudessa ollut olemassakaan. Varmasti tässä tilanteessa jopa vuokrasopimusten kokonaiskustannukset ovat tieto, jonka varassa harvat tarjouspyyntöihin vastaavat voisivat vaikka uskaltaa nostaa hintojaan.

Omat intressit: Maahanmuuttovirastolla on omat intressinsä – se haluaisi täyttää lakisääteiset tehtävänsä mahdollisimman hyvin sillä budjetilla, joka sille on myönnetty. Varmasti viranhaltijoilla on vilpitön halu saada heidän vastuullaan olevat ihmiset pois kaduilta lämpimään ja kuivaan sekä ruokituiksi. Mikäli tämä onnistuisi sujuvammin vähän julkisuuslain tulkintoja venyttämällä (eli lakia rikkomalla), on houkutus varmasti suuri, erityisesti koska…

Seuraamukset tällaisesta lain rikkomisesta ovat mitättömät: Viranomaisen laintulkintaan tyytymätön voi viedä ratkaisun hallinto-oikeuteen.  Aikaisintaan muutaman kuukauden kuluttua sieltä todettaisiin, että viraston pitäisi muuttaa päätöstään ja antaa tieto. Tästäkin virasto voi valittaa, josta seuraisi uusi käsittely (ja taas kuukausia) korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Mitään rangaistuksia ei siis jaettaisi, maahanmuuttovirasto voisi melko vaivattomasti pelata halutessaan aikaa ja olla antamatta tietoja. Vain mikäli jotain erityistä tapahtuisi, esimerkiksi oikeuskansleri tai oikeusasiamies puuttuisi tilanteeseen ja vaatisi antamaan tiedot, voisi tilanne hieman muuttua: mikäli virkamies edelleen kieltäytyisi antamasta tietoja, voidaan häntä vastaan nostaa käräjäoikeusjuttu virkavelvollisuuden laiminlyönnistä. Moinen on Suomessa erittäin harvinaista. Kynnys siis rikkoa julkisuuslakia tällaisessa tilanteessa on aika matala, varsinkin mikäli…

Vastustajat pelaavat strategista peliä: Tässä maassa on toimijoita, jotka määrätietoisesti vastustavat pakolaisten vastaanottamista ja maahanmuuttoa. Lakiin ja oikeuksiinsa he suhtautuvat pelivälineenä: esimerkiksi tulevista vastaanottokeskuksista voidaan paitsi herättää tarkoituksellisen kiihkeää keskustelua, niin myös voidaan aloittaa hallinnollisia toimia suunnitelmia vastaan, vaikka perusteita ei olisi. Voidaan esimerkiksi pyrkiä valittamaan ja vaikuttamaan joka asiaan ja vaiheeseen vastaanottokeskuksen perustamisprosessissa ja pyrkiä kampittamaan toimenpiteitä aina kuin mahdollista. Maahanmuuttovirastolle voi olla tuskallista luovuttaa tietoja kustannuksista, kun heille on selvää, että olivat sopimukset vaikka moitteettomia ja varsin kustannustehokkaita, niin mainittuja summia käytettäisiin lyömäaseena maahanmuuttokeskustelussa viraston intressejä ja toimintaa vastaan esimerkiksi julkisessa keskustelussa.  Viranomainen voi siis kokea olevansa altavastaajana ja uhrina moisten toimijoiden edessä, ja oikeutetusti onkin: viranomainen joutuu ajamaan omia intressejään avoimin kortein, kun toiset tahot joilla on vastakkaiset intressit voivat piilottaa omansa ja hyväksikäyttää viranomaisen avoimuutta – kyllähän sellaisessa pelissä on auttamatta tappiolla.

Yhteenveto: Mutta julkisuusperiaatteen ja julkisuuslain mukaan ei ole viranomaisen asia arvioida tietopyytäjän motiiveja tai tarkoitusperiä, saati pelata itse strategista peliä. Viranomaisen tehtävänä on palvella kansalaisia ja yhteiskuntaa. Jos virkamiehet piilottelevat julkista tietoa kansalaisilta omien intressiensä sujuvuutta parantaakseen, heitetään lapsi pesuveden mukana; yhteiskunnan edun nimissä heikennetään yhteiskunnan perustaa, eli demokraattista vaikuttamista. Demokratia ei ole eettistä siksi, että se olisi tehokasta. Vaan siksi, että se mahdollistaa kansalaisten yhdenvertaisen ja tasapuolisen vaikuttamisen.

Tässä tapauksessa maahanmuuttoviraston pitäisi antaa julkiset tiedot, mutta sen lisäksi virasto voi antaa myös lausuntonsa siitä, minkä kokee epäoikeudenmukaiseksi ja vääräksi. Virkamiehillä lienee oikeus avata suunsa ja lausua julki asioita, joita näkevät epäkohtina asioidensa hoitamisessa. Hallinnon epäkohdat eivät korjaannu itsestään, ensin ne pitää tunnistaa ja lausua ääneen.

* Oikeustapauksien linjanvetoja voi lukea esimerkiksi Julkisuuslaki.fi-portaalista.