Julkisuuslaki

Maahanmuuttovirasto antoi loistavan esimerkin avoimuuden vaikeudesta

Koski Keskustelu , , , , , , , , ,

Maahanmuuttovirasto vetosi julkisuuslakiin kieltäytyessään antamasta tietoja Ilta-Sanomille vastaanottokeskuksista ja hätämajoitusyksiköistä maksetuista vuokrahinnoista. Ilta-Sanomien jutun mukaan:

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professorin Tomi Voutilaisen näkemyksen mukaan sopimusten kokonaishintoja ei voi salata.

– Sopimuskauden kokonaishinta on kiistatta julkinen tieto.

Voutilainen muistuttaa, että julkisuusperiaatteeseen liittyy julkisten varojen käytön valvonta.

– Se ei olisi mahdollista, jos kokonaishinnoista ei saisi tietoa.

Kyseessä ei ole yksittäisen professorin tulkinta, vaan jo useammassa hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeustapauksessa näin on linjattu.* Kuten Voutilainen sanoi: kokonaishintojen julkisuus on kiistaton.

Tämä tapaus on erinomainen esimerkki tietyistä syistä, miksi avoimuus, julkisuusperiaatteen ja julkisuuslain noudattaminen on monille viranomaisille niin vaikeaa:

Ajankohtainen, arka aihe: Kaikki olemme tietoisia siitä keskustelusta, joka maahanmuutto- ja pakolaisasioiden ympärillä velloo. Kaikki viranomaiset, kunnatkin, ovat täynnä kiistoja ja asioita, joista on epämukava puhua. Lisäksi tuskin kukaan mielellään keskustelee esimerkiksi palkastaan tai toimiensa kustannuksista. Aiheeseen tuntuu liittyvän ajatus perustavanlaatuisesta kyseenalaistamisesta.

Villi tilanne: Maahanmuuttovirasto on joutunut yllättymään äkillisen väenpaljouden vuoksi. Kaikille tuhansille ihmisille pitäisi löytää ylöspito tilanteessa, jossa palvelumarkkinoita ei ole tässä laajuudessa ollut olemassakaan. Varmasti tässä tilanteessa jopa vuokrasopimusten kokonaiskustannukset ovat tieto, jonka varassa harvat tarjouspyyntöihin vastaavat voisivat vaikka uskaltaa nostaa hintojaan.

Omat intressit: Maahanmuuttovirastolla on omat intressinsä – se haluaisi täyttää lakisääteiset tehtävänsä mahdollisimman hyvin sillä budjetilla, joka sille on myönnetty. Varmasti viranhaltijoilla on vilpitön halu saada heidän vastuullaan olevat ihmiset pois kaduilta lämpimään ja kuivaan sekä ruokituiksi. Mikäli tämä onnistuisi sujuvammin vähän julkisuuslain tulkintoja venyttämällä (eli lakia rikkomalla), on houkutus varmasti suuri, erityisesti koska…

Seuraamukset tällaisesta lain rikkomisesta ovat mitättömät: Viranomaisen laintulkintaan tyytymätön voi viedä ratkaisun hallinto-oikeuteen.  Aikaisintaan muutaman kuukauden kuluttua sieltä todettaisiin, että viraston pitäisi muuttaa päätöstään ja antaa tieto. Tästäkin virasto voi valittaa, josta seuraisi uusi käsittely (ja taas kuukausia) korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Mitään rangaistuksia ei siis jaettaisi, maahanmuuttovirasto voisi melko vaivattomasti pelata halutessaan aikaa ja olla antamatta tietoja. Vain mikäli jotain erityistä tapahtuisi, esimerkiksi oikeuskansleri tai oikeusasiamies puuttuisi tilanteeseen ja vaatisi antamaan tiedot, voisi tilanne hieman muuttua: mikäli virkamies edelleen kieltäytyisi antamasta tietoja, voidaan häntä vastaan nostaa käräjäoikeusjuttu virkavelvollisuuden laiminlyönnistä. Moinen on Suomessa erittäin harvinaista. Kynnys siis rikkoa julkisuuslakia tällaisessa tilanteessa on aika matala, varsinkin mikäli…

Vastustajat pelaavat strategista peliä: Tässä maassa on toimijoita, jotka määrätietoisesti vastustavat pakolaisten vastaanottamista ja maahanmuuttoa. Lakiin ja oikeuksiinsa he suhtautuvat pelivälineenä: esimerkiksi tulevista vastaanottokeskuksista voidaan paitsi herättää tarkoituksellisen kiihkeää keskustelua, niin myös voidaan aloittaa hallinnollisia toimia suunnitelmia vastaan, vaikka perusteita ei olisi. Voidaan esimerkiksi pyrkiä valittamaan ja vaikuttamaan joka asiaan ja vaiheeseen vastaanottokeskuksen perustamisprosessissa ja pyrkiä kampittamaan toimenpiteitä aina kuin mahdollista. Maahanmuuttovirastolle voi olla tuskallista luovuttaa tietoja kustannuksista, kun heille on selvää, että olivat sopimukset vaikka moitteettomia ja varsin kustannustehokkaita, niin mainittuja summia käytettäisiin lyömäaseena maahanmuuttokeskustelussa viraston intressejä ja toimintaa vastaan esimerkiksi julkisessa keskustelussa.  Viranomainen voi siis kokea olevansa altavastaajana ja uhrina moisten toimijoiden edessä, ja oikeutetusti onkin: viranomainen joutuu ajamaan omia intressejään avoimin kortein, kun toiset tahot joilla on vastakkaiset intressit voivat piilottaa omansa ja hyväksikäyttää viranomaisen avoimuutta – kyllähän sellaisessa pelissä on auttamatta tappiolla.

Yhteenveto: Mutta julkisuusperiaatteen ja julkisuuslain mukaan ei ole viranomaisen asia arvioida tietopyytäjän motiiveja tai tarkoitusperiä, saati pelata itse strategista peliä. Viranomaisen tehtävänä on palvella kansalaisia ja yhteiskuntaa. Jos virkamiehet piilottelevat julkista tietoa kansalaisilta omien intressiensä sujuvuutta parantaakseen, heitetään lapsi pesuveden mukana; yhteiskunnan edun nimissä heikennetään yhteiskunnan perustaa, eli demokraattista vaikuttamista. Demokratia ei ole eettistä siksi, että se olisi tehokasta. Vaan siksi, että se mahdollistaa kansalaisten yhdenvertaisen ja tasapuolisen vaikuttamisen.

Tässä tapauksessa maahanmuuttoviraston pitäisi antaa julkiset tiedot, mutta sen lisäksi virasto voi antaa myös lausuntonsa siitä, minkä kokee epäoikeudenmukaiseksi ja vääräksi. Virkamiehillä lienee oikeus avata suunsa ja lausua julki asioita, joita näkevät epäkohtina asioidensa hoitamisessa. Hallinnon epäkohdat eivät korjaannu itsestään, ensin ne pitää tunnistaa ja lausua ääneen.

* Oikeustapauksien linjanvetoja voi lukea esimerkiksi Julkisuuslaki.fi-portaalista.

Yksi esimerkki toimintatutkimuksellisesta keskustelusta

Koski Keskustelu , , , , , ,

Osana tutkimusta olemme jatkuvasti yhteydessä kuntiin: kyselemme ja ihmettelemme mutta myös neuvomme ja opastamme niiltä osin kuin uskomme tietävämme, miten asia on.

Tässä esimerkki vastauksestani keskusteluun, jonka aloitin tiedustelemalla, miksei tietopyyntöömme ole tullut vastausta:

Kiitos vastauksestasi!

Kysymyksestäsi: ”Ja nyt sitten on mietitty, että pitäisikö ne kaikki suullisestikin pyydetyt tiedot jollakin tavalla ”kirjata” /dokumentoida?”

Käsittääkseni näin voidaan tehdä, mutta se ei ole nykyisen lainsäädännön ja ohjeistusten pohjalta välttämätöntä eikä useinkaan käytännöllistä.

Tämä olisi lähinnä tarpeen vain sitä varten, että Suomen tietopyyntöjä voitaisiin taulukoida ja verrata muiden maiden tilanteeseen ja muihin vastaaviin tietoihin. Tällä hetkellä se ei selvästikään ole mahdollista, koska meillä ei ole vastaavia byrokraattisia tietopyyntökäytänteitä kuin joissain muissa maissa. Eli kun tietoa annetaan mitään mihinkään kirjaamatta, ei yleiskuvaa saada. Mutta olennaistahan on, että tieto liikkuu ja suomalaisen julkisuuslain henki toteutuu.

Muutama huomio:
”Hallintopäätöksiä asiakirjojen antamisesta /antamatta jättämisestä ei ole tehty.”
…
”Vastaaminen toukokuussa jäi, koska meille ei ole tullut yksityisen henkilön tietopyyntöjä kirjallisesti ns. ”tietopyynnön” nimellä.”

Tietopyyntö on käsitteenä selkeästi melko tuntematon monessa kunnassa. Käsite löytyy lähinnä oikeuskirjallisuudesta. Tällöin sillä yleensä tarkoitetaan juuri julkisuuslain (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) perusteella tehtyä tiedon pyytämistä.

Mikäli tietoa ei voida pyydettäessä antaa, on lain mukaan tiedusteltava tietoa pyytäneeltä, haluaako hän siirtää asian viranomaisen ratkaistavaksi, eli haluaako hän päätöksen asiasta. Suullista kysyjää voi esimerkiksi pyytää laittamaan tietopyynnön kirjallisena. Silloin siihen on helpompi tehdä päätös. Ilman päätöstä tietopyynnöstä ei voi oikein valittaa esim. hallinto-oikeuteen, mikä on kunnan jälkeen seuraava muutoksenhakuosoite (33§).

Tässä vielä kyseinen kohta julkisuuslaista (14§)

”Jos virkamies tai muu 2 momentissa tarkoitettu henkilö kieltäytyy antamasta pyydettyä tietoa, hänen on:

1) ilmoitettava tiedon pyytäjälle kieltäytymisen syy;

2) annettava tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi;

3) tiedusteltava asian kirjallisesti vireille saattaneelta tiedon pyytäjältä, haluaako hän asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi; sekä

4) annettava tieto käsittelyn johdosta perittävistä maksuista.”

terveisin,

—

Aleksi Koski
projektitutkija
Viestintätieteiden laitos, L184
40014 Jyväskylän yliopisto
040 805 4146
aleksi.koski@jyu.fi

http://tietopyyntoongelmat.net

Hankalat viranhaltijat opiskelijoiden päänvaivana

Koski Keskustelu , , , , , , , , ,

Nuorissa on tulevaisuus! Turun ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelijoiden toimittamassa TutkaPro -verkkolehdessä on meneillään hyvä ja asiallinen juttusarja julkisuuslaista. Uusimmassa jutussa kirjoitetaan:

Helsingin hallinto-oikeuden tuomarin Taina Pyysaaren mukaan viranomainen tuntee lain, mutta puutteitakin on. Esimerkiksi hallinto-oikeudessa käsiteltävät tapaukset, jotka liittyvät asiakirjajulkisuuteen ratkeavat usein siten, että viranomaisen tekemä päätös muuttuu.

”Niissä julkisuuslakitapauksissa jotka meille tulee, niin viranomaisen päätöksiä kyllä kumotaan. Hallinto-oikeuden näkökulma on, että ne ovat enemmän julkisia kuin viranomainen on arvioinut. Että kyllä se jotain osviittaa siihen antaa”, Pyysaari sanoo.

Hallinto-oikeus toki näkee vain tapaukset, joissa on riitaannuttu.

Erilaisten viranomaisten ja asiankäsittelijöiden tilanteiden erikoinen tulkinta ja muu tietopyyntöjä hankaloittava käyttäytyminen on meille tuttua. Vaan tietopyyntöjä harvemmin tai koskaan tekevälle ne voivat olla uusia ja outoja.

Tällä hetkellä Jyväskylän yliopistossa on meneillään viestintätieteiden laitoksen opiskelijoille vapaavalintainen kurssi Julkisuuslaki ja tietopyynnöt*.

Jotta koko kurssi ei olisi silkkaa luennointia, elävöitetään sitä (ja herätellään opiskelijoita) osallistuvalla, näytelmäpohjaisella harjoitteella:

Luentotilan edessä on kaksi tuolia, joista toisella istuu allekirjoittanut esittäen kunnallista viranhaltijaa, pikkutakki päällä. Opiskelija istuu toiselle penkille, molemmilla on puhelimet. Tilanteessa opiskelija on lähettänyt tietopyynnön kuntaan, mutta mitään ei ole kuulunut viikkoon. Opiskelija soittaa tietopyynnön perään ja tiedustelee asiaa. Jokaiselle opiskelijalle vastaa viranhaltija, joka on käsikirjoitettu etukäteen jollain lailla ongelmallisesti käyttäytyväksi. Opiskelijan täytyy pyrkiä puhelinsoitolla edistämään asiaansa. Puhelinsoiton jälkeen keskustelemme opiskelijoiden kanssa kuluneen tilanteen läpi.

Tässä käsikirjoitetut, todellisuuteen pohjaavat tilanteet.

Tietopyyntö, mikä se on? Asiankäsittelijä tarttuu käsitteisiin. Mikä on tietopyyntö? Mikä on julkisuuslaki? Hän ei ole koskaan kuullutkaan. Tämä on mahdollista, koska kumpaakaan käsitettä ei löydy esimerkiksi laista viranomaisten toiminnan julkisuudesta vaan lähinnä oikeutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Viranhaltijalle on epäselvää, mitä oikeastaan halutaan ja millä perusteella. Tietopyytäjän pitää osata asiansa ja valistaa.

Nihkeä viranomainen. Viranomainen vastaa puhelimeen koko olemukseltaan hyvin vastentahtoisesti. Hän kuuntelee sanottavan, mutta haluaa lopettaa puhelun mahdollisimman nopeasti; hän vaatii yksilöimään tietopyyntöä tarkemmin yksittäiseen asiakirjaan. Ongelman lähde on siinä, että viranomaista ei kiinnosta perehtyä asiaan eikä toteuttaa neuvonta-, selonotto- eikä vastausvelvollisuuttaan. Opiskelijan pitää olla tiukkana. Hänen pitäisi muistuttaa viranhaltijaa laista ja velvollisuuksista sekä olla sinnikäs.

Omat ohjeet. Viranomainen toteaa hyvin jämäkästi, ettei tietoa anneta. Opiskelijan pitää kaivella tarkempia perusteluja asialle. Mikäli näin tehdään, paljastuu, että kieltäytyminen perustuu viranomaisessa laadittuun omaan ohjeeseen. Viranomainen voi kieltäytyä antamasta julkisia viranomaisen asiakirjoja vain lakiin pohjautuvin perustein. Viranomaisorganisaation itse laatimat ohjeistukset eivät ole pätevä syy kieltäytyä tietojen antamisesta.

Julkisuus ei ylety yhtiöihin. Viranhaltija kieltäytyy antamasta mitään tietoja, koska tietopyyntö käsittelee asiaa, jossa on yhtenä osapuolena yritys. Viranomainen vetoaa osakeyhtiöluonteeseen. Mutta tietopyyntö koskee viranomaisen asiakirjoja. Vaikka julkisuuslaki ei ulotu yhtiöön, mikäli esimerkiksi kauppoja on tehty kunnan ja yrityksen välillä, niin jotain julkisia asiakirjoja on täytynyt syntyä, esimerkiksi tarjouspyyntöjä tai kuitteja. Lähtökohtaisesti kaikki viranomaisen hallussa olevat yhtiötä koskevat asiakirjat ovat julkisia. Jollei, täytyy kunkin kohdalta tarkemmin perustella. Lisäksi vähintään pitää kertoa, mitä asiakirjoja on olemassa ja antaa niiden nimet tai yleiset luonnehdinnat.

Yrittää ohjata väärään paikkaan. Viranomainen yrittää väestötietoja käsittelevän tietopyytäjän lähettää väestörekisterikeskukseen tai tilastokeskukseen asioimaan.  Mikäli alkujaan toisen viranomaisen tietoja käsitellään päätöksissä ja muussa toiminnassa, voi ne luovuttaa eteenpäin ongelmitta, mikäli niissä ei ole mitään salattavaa.

Viranhaltija lähettää ”jotain”. Viranhaltija on hieman epätietoinen pyynnöstä ja lähettää ”jotain” –  aivan muuta mutta vain hieman aiheeseen liittyvää. Tiedonpyytäjän pitää olla tarkkana ja kysyä, vastaako lähetettävä aineisto kaikkiin tiedontarpeisiin ja kysymyksiin, joita tietopyytäjällä on.

Lähettää vain päätöksen, ei liitteitä. Asiankäsittelijä lupaa lähettää aihetta koskevan päätöksen, mutta siihen liitettyjä muistioita ei halua lähettää, koska uskoo muistioiden olevan sisäisen toiminnan asiakirjoja eikä viranomaisen asiakirjoja. Mutta muistiosta tulee viranomaisen asiakirja, mikäli se liitetään päätökseen liitteenä.

Asiankäsittelijä on lomalla. Tietopyytäjälle vastataan, että asiaa käsittelevä henkilö on lomalla ja palaa vasta kahden kuukauden päästä jäädäkseen eläkkeelle. Mutta tietopyyntöhän ei saisi rajoittua viranhaltijaan. Tietopyytäjä voi muistuttaa tästä seikasta sekä kysyä asian diaarinumeroa sekä diaariotsakkeita ja pyytää että joku muu viranomaisorganisaatiosta lähettäisi asiaan liittyviä asiakirjoja.

Pyydettyä asiakirjaa ei ole olemassa. Viranomainen kertoo, että kyseistä päätöstä ei ole olemassa. Mutta sellainen pitäisi olla. Heitä voi muistuttaa, että laki vaatii tämän asiakirjan olemassaolon, ja tietopyynnön voi tehdä etukäteen: ”lähettäkää asiakirja heti kun se valmistuu ja julkistuu”.

”Onko tämä nyt se Kiminkisen juttu?” Viranhaltija olettaa tietopyynnön liittyvän meneillään olevaan arkaluonteiseen tapaukseen ja uskoo sillä haluttavan vahinkoa jollekulle henkilölle. Tietopyytäjät usein joutuvat tilanteeseen, jossa viranhaltija arvelee, epäilee, olettaa tai luulee tietopyynnön taustoista milloin mitäkin.

Viranomainen tuomitsee tietopyynnön asiattomana. Viranomainen utelee tietopyytäjän henkilöä, taustoja ja motiiveja tietopyynnölle. Pian hän alkaa kuitenkin kritisoimaan tietopyyntöä, kokee sen arkaluonteisena ja aivan tarpeettomana sekä kieltäytyy näillä perustein antamasta tietoa. Tietopyytäjän pitää osata penätä oikeuksiaan ja perustella asiaansa. Tietopyytäjän taustoilla, motiiveilla tai henkilöllä ei ole mitään vaikutusta oikeuteen saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

Koska ne sanoi. Asiankäsittelijä ei halua antaa tietoja vedoten yhden osapuolen liikesalaisuuksiin. Tarkemmin kysyttynä ongelman lähde on, että yritys on kieltänyt tietojen antamisen ja määritellyt ne itse salaisiksi. Mutta julkisuuslain mukaan yrittäjä ei voi määritellä liikesalaisuutta.

Avoin data! Tietopyytäjälle ilmoitetaan, että kysytty aineisto on julkaistu avoimena datana, tai on löydyttävissä sieltä! Ongelma on, että kysytyt asiat eivät paljastu avoimesta datasta kuin osittain ja ovat sieltä hankalasti löydyttävissä. Avoin data ei poista tietopyyntöjä.

Kunnanjohtajan määräys. Asianhaltija ilmoittaa, että asiakirja on salainen kunnanjohtajan määräyksellä. Näin ei voi olla, vain lakiin perustuva syy voi salata asian.

Seassa on henkilötietoja. Asiankäsittelijä ilmoittaa, että järjestelmä luokittelee asiakirjan salaiseksi. Mutta tämä ei riitä, pitää perustella lailla. Lisäksi hän ilmoittaa, että seassa on ihan sivullisten henkilötietoja, joten asiakirja on salainen. Tämä ei ole pätevä syy olla antamatta tietoja, henkilötiedot on voitava erotella ja poistaa tai piilottaa julkisesta aineistosta.

Bonukset: Mikäli opiskelija mainitsee kyseessä olevan opiskelija-, tutkija- tai toimittajatausta, viranhaltija kyseenalaistaa heti tietopyynnön oikeutuksen ja tarpeellisuuden sekä kyseenalaistaa soittajan ja tämän taustatahojen etiikan. Vaikka perustuslain mukaan tietopyyntö on jokaisen oikeus ja julkisuuslain mukaan tietopyytäjällä tai tämän tarkoitusperillä ei pitäisi olla mitään vaikutusta pyynnön toteuttamiseksi. Lisäksi viranhaltija käyttäytyy tylysti ja töykeästi, mutta on altis kokemaan oman kohtelunsa töykeänä ja ripittämään tietopyytäjää töykeästä kielestä.

*Kurssiluentojen videotaltiointeja löytyy youtube-kanavaltani.

Tietopyyntöjen hinnoittelussa rajua vaihtelua

heikkikuutti Uutiset , , , , ,

Lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 34§ sallii viranomaisten periä maksun ylimääräisestä työstä tietopyyntöihin vastaamisessa, paperikopioista ja -tulosteista.

30:ltä tietopyyntöömme vastanneesta 205 kunnasta puuttui tieto aineistojensa luovutusmaksuista. Osassa vastanneista kunnista hinnaston laatiminen oli ”työn alla”.

Paperikopiot 0–6 euroa

Vastausten perusteella kopioiden hinnat vaihtelevat merkittävästi. Yleisimmin asiakirjan ensimmäisestä sivusta veloitetaan 50 senttiä, halvimmillaan 20 senttiä ja kalleimmillaan ensimmäinen sivukopio maksaa 5–6 euron välillä.

Vastaavasti jotkut kunnat ilmoittivat toimittavansa pyydetyt aineistot maksutta. Osa totesi toimivansa näin ainakin toistaiseksi ”jos tietopyyntöjä ei ala tulla säännöllisesti”.

Asiakirjakopioiden toimittaminen telefaksilla (tästä ilmoitti 50 kuntaa) tai skannattuna (20 kuntaa) osoittautui harvinaiseksi. Yleisin fax-lähetyksen liuskahinta on 2 euroa, mutta hinnat vaihtelevat 50 sentistä jopa 4 euroon. Asiakirjojen skannaus vaihtelee eurosta kymppiin.

Tietojärjestelmätulosteiden hinnat noudattelevat pitkälti kopioiden hintoja. Vain muutamat kunnat ovat hinnoitelleet erikseen järjestelmästään otetun tulosteen. Puolet kyselyyn vastanneista kunnista ei maininnut erikseen tietojärjestelmätulosteensa hintoja.

Yleiset toimistotaksat

Kuntien vastaukset eivät aina tuoneet esiin kovinkaan yksityiskohtaisia hintatietoja. Esimerkiksi Posiossa asiakirjoista peritään maksut ”voimassa olevien taksojen mukaan” ja Reisjärvellä ”kopiohinnaston mukainen maksu”. Ristijärvellä sovelletaan ”normaalia asiakirjoista perittävien maksujen hinnoittelua”. Torniossa ”eri palvelualueilla on omat vahvistetut hinnastot, eli niitä on useampia”. Ähtäri perii maksun ”kunkin osaston kopiokoneella vahvistetun kopiohinnan mukaan”. Virrat kertoi vain, että taksat asiakirjakopioiden maksuista ovat olemassa ja Kärsämäki, että kunnanvirastolla olevalla postimaksukoneella, telefaxilla tai kopiokoneella ei lähetetä tai kopioida yritysten, yksityistenhenkilöiden, puolueiden tai valtuustoryhmien ym. asiakirjoja.

Tiedon etsiminen 0–73,20 euroa/h

Erityisen merkittävä hintahaitari on kopioinnin ohella tapahtuvassa tiedonhakemisessa. Eniten tällaisesta työstä veloittavat Kauniainen (73,20 euroa/h minimissään puoli tuntia), Kuhmoinen, Kuopio, Kirkkonummi, Uurainen, Juupajoki, Vantaa, Espoo ja Tampere (50–60 euroa tunnilta). Yleisin tuntitaksa on 20 euroa, mutta esimerkiksi Oulu ilmoittaa tarkaksi taksakseen 48,53 euroa tunnilta. Kaustinen ilmoitti laajempien arkistoselvitystensä kestävän enintään tunnin. Tätä isommat ”toteutetaan erillisten tarjousten pohjalta, eivätkä ne koske virkatoimintaa”. Karstulassa pyydettyjä aineistoja etsitään kellon kanssa. Jos käytettävä työaika jää alle kymmenen minuuttiin, kopiohinta on 5,25–8 euroa/kpl (sis. alv:n), 10–30 minuutin työstä veloitus on 12 euroa/kpl (sis. alv) ja vähintään 31 minuuttia ja enintään tunnin kestävästä kopioinnista tiedonpyytäjä joutuu maksamaan 20 euroa/kpl (sis. alv:n).

Tietopyynnön ja avoimen datan eroista lain kannalta

Koski Keskustelu , , , , , ,

Tämä tulee nyt toistuvasti puheeksi eri keskusteluissa, niin kirjoitan lyhyen postauksen aiheesta:

  • Tietopyyntö (eng. FOIA (Freedom of Information Act) request) kohdistuu yksittäisiin asiakirjoihin. Julkisuuslain (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1999/621) mukaan siihen on pakko vastata ja julkinen tieto antaa. Asiakirjoja tai tietoja voi toki olla monta, mutta ne on voitava yksilöidä. Laajemman aineiston (esim. avoin data) antaminen on lain mukaan harkinnanvaraista (= ei ole pakko antaa).

21§: ”Viranomainen voi pyynnöstä tuottaa ja luovuttaa eri käyttötarkoituksia varten automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpitämäänsä yhteen tai useampaan tietojärjestelmään talletetuista merkeistä muodostetun tietoaineiston, jos tietoaineiston luovuttaminen ei sen muodostamisessa käytettyjen hakuperusteiden, tietojen määrän tai laadun taikka tietoaineiston käyttötarkoituksen vuoksi ole vastoin sitä, mitä asiakirjan salassapidosta ja henkilötietojen suojasta säädetään.”

  • Avoin data (eng. open data) saa lainpohjaista pontta PSI-direktiivistä, jonka mukaan avoin data on viranomaisen myös pakko antaa. Tällöin käsite on tiedon uudelleenkäyttöpyyntö. Mutta kansallinen lainsäädäntö menee vielä toistaiseksi direktiivin edelle, eli Julkisuuslakia sovelletaan.

Lisäksi avoimen datan pitäisi lähtökohtaisesti olla julkaistavissa ja jaettavissa sekä vapaasti käsiteltävissä. Tietopyynnön tuloksena voi tulla esimerkiksi jopa salaisia asiakirjoja (asianosaiselle, valtuutetulle jne.), yksityiselämää koskevaa tietoa tai sellaisia henkilötietoja, joiden julkistaminen ja jakaminen on rangaistava teko (Rikoslaki 1889/39, 24. luku, 8§). Tietopyynnöllä tiedon siis saa, mutta sitä ei välttämättä saa jakaa. Työlääksi avoimen datan laatiminen tulee usein juuri siitä syystä, että sieltä on poistettava nämä levityskelvottomat tiedot.

Lähde: Jaatinen, Tanja. Muokkaako avoin data kansallista julkisuusperiaatetta? Teoksessa: Viestintäoikeus nyt. Viestintäoikeuden vuosikirja 2014.

Lue lisää PSI-direktiivistä: Valtionvarainministeriön avoimen tiedon ohjelma

”Mitä ovat yleisimmät tietopyyntöongelmat?”

Koski Keskustelu , , , ,

Kysymys: ”Mitä ovat yleisimmät tietopyyntöongelmat?”

Vastaus: Kukaan ei tiedä! Vielä.

Avataanpa vastausta vähän.

Ensinnäkin, vähänkin laajempaa selvitystä tietopyyntöongelmista ei ole meidän tietoomme Suomessa tehty. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa vuosina 2009–2013 tehdyissä useassa sadassa tietopyyntötestissä eri viranomaisille on nähtävissä useita erilaisia ongelmia, mutta näiden testien pohjalta ei voida sanoa juuri mitään vaikkapa tilastollisesti pätevää. Voidaan vain todeta, että ongelmia ilmenee ja että useita erilaisia tapauksia on havaittavissa. (EDIT 16.4.2015: Ainakin yksi yleistävämpi selvitys on! Lue lopusta!)

Toiseksi, pitäisi määritellä tietopyyntöongelma. Kenen kannalta ja missä tapauksissa tietopyyntö on ongelmallinen? Ainakin oikeustapauksien kohdalla voisi puhua ongelmista. Esimerkiksi tietopyynnöistä seuranneita oikeustapauksia on lukuisia edeltäneiltä vuosilta, ja tarkoituksemme on käydä niitä läpi lähiviikkoina ja tarkastella, miten niiden ongelmat voisi luokitella. Näitä luokitteluja meillä on jo aiemmista tutkimuksista, mutta kehittelemme niitä vielä edelleen paremmin soveltuviksi huomioimaan myös viranomaisten näkökulmia.

Samoin teemme aiempien vuosien tietopyyntötestien kohdalta. Ja myöhemmin tässä hankkeessa haastateltuamme kuntien edustajia ja tutkittuamme eri tapauksia. Sitten ollaan jo viisaampia – ehkäpä ehdimme tehdä jotain tilastollisestikin pätevää. Tämä ei kuitenkaan ole tämän hankkeen ensisijainen tavoite. Sen sijaan tutkimme, miksi ja miten nämä tarkastelemamme ongelmat syntyvät.

Mutta toistan: ennen kuin voimme määritellä tietopyyntöongelman, täytyy meidän ottaa kantaa siihen, mikä on ongelma ja koska asiat hoidetaan hyvin. Tämä on normatiivinen kysymys, eli miten asioiden pitäisi olla. Tässä tutkimushankkeessa kehittelemme edelleen sitä normatiivista viitekehystä, jonka muodostamisen aloitin opinnäytetyössäni. Tämä sisältää muun muassa lainsäädännön, julkisuusperiaatteen sekä erityisiä yhteisöviestintään sopivia eettisiä näkemyksiä.

Eli, oikeastaan tämä blogiteksti on ennakkomainos tuleville, työn alla oleville aiheille, muun muassa:

  • millaisia tietopyyntöongelmia ilmenee,
  • missä määrin, sekä
  • millainen on tietopyyntöjen normatiivinen viitekehys eli miten niitä pitäisi käsitellä ja miten ei.

Ja sitten lopulta ensi vuoden alussa ilmestyykin tutkimusraportti, joka kannattaa ehdottomasti lukea.

( Kiitos kysymyksestä, Anniina! )

EDIT: 16.4. 2015: Arkistolaitoksen ja Tietosuojavaltuutetun selvitys paljasti vakavia puutteita tietohallintajärjestelmissä (lue tiedote) Eli uskaltaisinpa yleistää, että kyseisessä selvityksessä havaitut puutteet ovat yleistettävissä: tietopyynnöille yksi keskeinen ongelma on puutteet tietojärjestelmissä.

Tietopyyntöjä ja tietopyyntöjä

Koski Keskustelu , , , ,

Meiltä on kysytty muutamankin kerran, että: ”tarkoitatteko te kunnille tehtyjä tietopyyntöjä vai kuntien tekemiä tietopyyntöjä?”.

  1. Tämä tutkimushanke keskittyy erityisesti kunnille tehtyjen tietopyyntöjen käsittelyn, ratkaisemisen ja vastaamisen ongelmiin (erityisesti tarkoittaen Lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta kattavia tapauksia). Joten toivoisimme esimerkkejä näistä tapauksista.
  2. Mutta myös kuntien tekemien tietopyyntöjen ongelmiin olisi mielenkiintoista tutustua ja katsoa, olisiko tällä aihealueella annettavaa tälle tutkimukselle tai mahdollisesti pohjaa seuraavalle. Eli mikäli haluaisitte meidän tutkivan aihetta tästäkin näkökulmasta, otamme mielellämme vastaan esimerkkitapauksia tästäkin näkökulmasta.

Julkisuuslakihan antaa kaikille laajat oikeudet kysyä viranomaisilta mitä tahansa tietoa, ja tämän voi tehdä virallisella tietopyynnöllä. Mutta myös viranomaiset tekevät tietopyyntöjä: esimerkiksi valmistellessaan julkisia hankintoja Hilma-järjestelmän kautta he voivat tehdä ensin tietopyyntöjä yrityksille aiheesta, jotta osaisivat tehdä hyvän tarjouksen. Itse asiassa monelle julkisella puolella työskentelevälle kuntien tekemät tietopyynnöt voivat olla tutumpi aihe kuin heille tehdyt pyynnöt, jotka voivat jopa kummastuttaa.

Itse tutkijana näen, että näissä molemmantyyppisissä tietopyynnöissä on yhtäläisyyksiä, tai nimenomaan kunnille tehtyjen ja kuntien tekemien tietopyyntöjen ongelmissa on yhtäläisyyksiä. Siksi voisi olla hedelmällistä käsitellä tutkimusmielessä myös kuntien tekemiä tietopyyntöjä, ainakin kevyesti ensi alkuun. Joko sillä olisi annettavaa tälle hankkeelle, tai sitten se voisi toimia materiaalina toisen tutkimushankkeen hakemuksessa.

Joka tapauksessa, olemme aina valmiita keskustelemaan tietopyynnöistä – kummista vain!

terveisin,
Aleksi Koski