Longplayn Sivuääniä-palstalla julkaistiin tarpeellinen juttu ”Suomalaiset viranomaiset pimittävät julkisia asiakirjoja”, jossa käytiin läpi toimittajien vastoinkäymisiä tietopyynnöissä kunnille.

Lukekaa ihmeessä! Tässä alla muutama kommenttini juttuun:

1. Useimmissa kunnissa on voimakas epävirallisuuskulttuuri.

Viranhaltijat ja ihan pienimmissä kunnissa itse kunnanjohtaja hoitavat asioita suoraan ja ilman ”turhia papereita”. Esimerkiksi tehtyjä tietopyyntöjä ei kuvitellakaan kirjattavan minnekään. Vaikka Oikeusministeriön mukaan:

Julkisuuslainsäädännön täytäntöönpanon seurannan yhteydessä kävi ilmi, että 45 % valtionhallinnon virastoista ja 75 % kuntasektorin yksiköistä ei kirjaa asiakirjapyyntöjä järjestelmällisesti. Tätä on pidettävä ilmeisenä epäkohtana etenkin silloin, kun pyydettyä asiakirjaa ei heti toimiteta pyytäjälle. Erityisesti tapaukset, joissa kieltäydytään antamasta asiakirjaa, mutta asiasta ei tehdä kirjallista päätöstä, ovat oikeusturvasyistä ongelmallisia.

Julkisuuslainsäädännön asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi virastojen tulee pitää huolta siitä, että asiakirjapyynnöt kirjataan laissa edellytetyllä tavalla. Virkamiesten, joille asiakirjapyyntö on kohdistettu suoraan sähköpostitse tai puhelimitse, tulee pitää huolta siitä, että tieto asian tulemisesta vireille välitetään kirjaamoon.

Epävirallisuuskulttuurissa suullisesti voidaan palvella asiakkaita, mutta sähköpostit voidaan esimerkiksi jättää vastaamatta. Onhan se mukava asioita sillä lailla hoitaa, ja tuntuu tehokkaalta kun ei tarvitse byrokratiaan keskittyä. Mutta näin vaan se näyttää silkalta korruptiolta päälle päin, vaikkei välttämättä sitä olisikaan.

2. Kutsumme näennäisavoimuudeksi tuota,

että tietopyyntöön vastataan antamalla jotain sinne päin, mutta itse kysymykseen ei välttämättä vastata tai kaikkea olemassa olevaa aineistoa ei anneta. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että asianhallintajärjestelmään olisi pääsy netin kautta, minkä luulisi nykydigiaikana olevan ihan mahdollista.

3. Hirveästi on kunnissa asiankäsittelijöiden asenteista kiinni.

Jos he haluavat olla avoimia, niin tuhansia asiakirjoja voi vaikka saada suoraan muistitikulle (kokeiltu on). Mutta jos he eivät halua olla avoimia, ovat vaikkapa sitä mieltä että toimittaja tekee juttua aiheesta josta ei pitäisi, niin kamalan vaikeaa eteneminen on. Käytännössä pitäisi päästä eteenpäin hallinto-oikeuden kautta. Se on tietysti raskasta, mutta raskasta se on myös kunnille: niitä vapaita käsiä on hyvin vähän siellä ja niillä menee paljon työtunteja HaO-juttuihin. Mutta koska nyt varsinkaan toimittajat eivät niitä HaO-juttuja nosta, niin on toimiva taktiikka vaan olla antamatta tietoja. Täällä yliopistolla kannustamme jopa opiskelijoita harjoitustöissään kohtaamissaan ongelmissa viemään asioita hallinto-oikeuteen. Pääsy julkisiin viranomaistietoihin on perustuslaillinen oikeus! (12§)

Lisäksi jos asia etenee hallinto-oikeuteen niin edelleen halutessaan viranomainen voi ilmoittaa tulkitsevansa lakia eri tavalla. Ja sitten kun saa hallinto-oikeudelta päätöksen antaa tiedot niin siitä voi viranomainen valittaa, ja lopulta joskus vuosien päästä tietoihin tulee pääsy. Erityisen räikeissä tilanteissa oikea paikka olisikin ihan käräjäoikeus ja rikosnimike virkavelvollisuuden laiminlyöminen.

4. Vastaus annettava viipymättä

Asian hoitaminen veisi heiltä korkeintaan kymmenen minuuttia ja lain mukaan se olisi kuulunut hoitaa kahdessa viikossa.”

Ei, vaan laissa sanotaan ”viipymättä”. Tämän on tulkittu tarkoittavan 1-3 päivää. Kaksi viikkoa on laissa mainittu enimmäisaika tietopyynnön käsittelylle. Maksimiaika kuukausi taas on vain niissä tapauksissa, kun pyydetty aineisto on valtava tai valtavan työn takana, mikä on helppo osoittaa. Vastaaminen kahdessa viikossa on kuitenkin kunnissa yleistä, vaikka väärin onkin. Näitä aikaraja-asioita pitäisi riitauttaa hallinto-oikeudessa, niin saataisiin suuntaa antavia oikeustapauksia – niiden myötä vastaavat tapaukset ratkaistaan jatkossa nopeammin. Ja toistan: noita törkeitä vastaamattomuuksia pitäisi käyttää käräjäoikeuden kautta nimikkeellä virkavelvollisuuden laiminlyöminen.